Nyt tapahtuu hevosrintamalla siihen malliin, että tuli ajankohtaiseksi aloittaa uusi blogi puhtaalta pöydältä. Jatkossa turinoitani voi lukea osoitteessa:
http://borrowed-freedom.blogspot.fi/
Seuratkaa toki jatkossakin :)
perjantai 7. marraskuuta 2014
lauantai 1. marraskuuta 2014
Kisatreeniä
Tänään koittavat innolla odotetut Halloween-kisat Ponikoululla.
Barbie Girl on valmiina hurmaamaan, Supergirl & Comet odottavat huomista debyyttiään esteillä (kavaletteja jos nyt kehtaa esteiksi kutsua). Mielenkiinnolla odotan miten saan Zetan ratsastettua kotikisoissa, kun ulkopuoliset kisat kesällä olivat aikamoisia pohjanoteerauksia, molempien jännittämisen takia.
Treenit ainakin ovat menneet tosi kivasti, rata sujuu hienosti yhtä ravilisäystä lukuunottamatta. Miten vaikeaa se lisääminen voi olla keventämättä?! Siinä missä istunta on koko ajan vakaampi, ei reippaampi ravi toimi ollenkaan. Kaikki jousto häviää kropasta ja hevonen jännittyy tietysti samalla. Tiedämme siis mitä sopii pienissä pätkissä harjoitella tulevaisuudessa. Loputtomiin.
Ensi viikolla pidettävät yliopiston hevoskerhon kisat tulevat myös olemaan seikkailu Zetan kanssa. Sirpa oli onnistunut tarhassa telomaan jalkansa ja on nyt koppilevossa :( Suunnaton harmi, viimeinen ratsastus Sirpalla meni nimittäin niin upeasti, että olin tulossa supertammani voimin voittamaan koko luokan! Ei auta itkut markkinoilla, tätähän tämä hevosten kanssa toisinaan on.
Rata on sentään sama HeC:1 minkä tänäänkin menen, joten kuviot pitäisi olla hallussa.
Muutenkin olen ollut suhteellisen tyytyväinen viime aikojen ratsastuksiini. Olen päässyt jyvälle jostain perusratsastukseni kanssa, vaikka käynnistymisvaikeuksia joka kerta onkin.
Katsotaan miten illalla ja huomenissa käy!
Barbie Girl on valmiina hurmaamaan, Supergirl & Comet odottavat huomista debyyttiään esteillä (kavaletteja jos nyt kehtaa esteiksi kutsua). Mielenkiinnolla odotan miten saan Zetan ratsastettua kotikisoissa, kun ulkopuoliset kisat kesällä olivat aikamoisia pohjanoteerauksia, molempien jännittämisen takia.
Treenit ainakin ovat menneet tosi kivasti, rata sujuu hienosti yhtä ravilisäystä lukuunottamatta. Miten vaikeaa se lisääminen voi olla keventämättä?! Siinä missä istunta on koko ajan vakaampi, ei reippaampi ravi toimi ollenkaan. Kaikki jousto häviää kropasta ja hevonen jännittyy tietysti samalla. Tiedämme siis mitä sopii pienissä pätkissä harjoitella tulevaisuudessa. Loputtomiin.
Ensi viikolla pidettävät yliopiston hevoskerhon kisat tulevat myös olemaan seikkailu Zetan kanssa. Sirpa oli onnistunut tarhassa telomaan jalkansa ja on nyt koppilevossa :( Suunnaton harmi, viimeinen ratsastus Sirpalla meni nimittäin niin upeasti, että olin tulossa supertammani voimin voittamaan koko luokan! Ei auta itkut markkinoilla, tätähän tämä hevosten kanssa toisinaan on.
Rata on sentään sama HeC:1 minkä tänäänkin menen, joten kuviot pitäisi olla hallussa.
Muutenkin olen ollut suhteellisen tyytyväinen viime aikojen ratsastuksiini. Olen päässyt jyvälle jostain perusratsastukseni kanssa, vaikka käynnistymisvaikeuksia joka kerta onkin.
Katsotaan miten illalla ja huomenissa käy!
maanantai 20. lokakuuta 2014
Ratsastusta vai ratsastelua?
Ratsastan nykyään, taas, enimmäkseen yksin. Parhaimmassa tapauksessa olen vielä ainoa ihminen tallilla, ettei kukaan edes vahingossa voi nähdä köröttelyäni. Niinpä sitä helposti luistaa hommista, nimenomaan köröttelee vaan. Ja sitten voidaankin taas ihmetellä, miksei kehitystä tapahdu.
Keväällä olin niin kovin onneton kun tuntui, etten opi enkä osaa mitään, vaikka teoriassa tiedän mitä pitäisi tehdä toisin. Nyt olen aina välillä saanut huomata, että ne keväällä vaivanneet seikat alkavat hälvetä. Kehitys on todella pientä ja hidasta, mutta sitä tapahtuu!
Sirpa oli aloittaessani ihan hörhelö tuuliviiri, nyt ollaan toisinaan jo ihan ratsukko. Välillä on ollut niin hyvä fiilis, että uskalsin ilmoittautua Sirpsakalla yliopiston hevoskerhon järjestämiin rataharjoituksiin Primukselle. Ja vielä kouluun sekä esteille!
Helpot luokat ja suuret paineet, mutta eteenpäin on menty, siitä ei ole epäselvyyttä. Sirpan kanssa huomaan sen joka kerta, että aloitan ratsastuksen hyvin löperösti. Tavallaan alkuverryttely saakin olla rentoa hölkkää, mutta kun sen muistaisi sitten jättää siihen verkkaan... Viime viikolla ratsastelin menemään, tein vähän jotain, kunnes metsästä kuului joku rapsahdus ja Sirpa jäi pälyilemään pusikkoon. Vasta tässä vaiheessa havahduin laittamaan jalan kiinni, ottamaan ohjaa paremmin tuntumalle ja käyttämään asetusta. Ja kas kehveliä, hevonen reagoi, alkoi kuunnella ihan eri tavalla ja pyöristyi. Ja siihenhän sitä pyritään, ainakin jos muistetaan.
Kuitenkin alan huomata, että osaan kyllä, kunhan teen töitä ja yritän. Sen mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on joskus vaan niin vaikeaa, koska kukaan ei ole komentamassa.
Keväällä olin niin kovin onneton kun tuntui, etten opi enkä osaa mitään, vaikka teoriassa tiedän mitä pitäisi tehdä toisin. Nyt olen aina välillä saanut huomata, että ne keväällä vaivanneet seikat alkavat hälvetä. Kehitys on todella pientä ja hidasta, mutta sitä tapahtuu!
 |
| Super-kaunis ja super-opettavainen Sirpa. |
Sirpa oli aloittaessani ihan hörhelö tuuliviiri, nyt ollaan toisinaan jo ihan ratsukko. Välillä on ollut niin hyvä fiilis, että uskalsin ilmoittautua Sirpsakalla yliopiston hevoskerhon järjestämiin rataharjoituksiin Primukselle. Ja vielä kouluun sekä esteille!
Helpot luokat ja suuret paineet, mutta eteenpäin on menty, siitä ei ole epäselvyyttä. Sirpan kanssa huomaan sen joka kerta, että aloitan ratsastuksen hyvin löperösti. Tavallaan alkuverryttely saakin olla rentoa hölkkää, mutta kun sen muistaisi sitten jättää siihen verkkaan... Viime viikolla ratsastelin menemään, tein vähän jotain, kunnes metsästä kuului joku rapsahdus ja Sirpa jäi pälyilemään pusikkoon. Vasta tässä vaiheessa havahduin laittamaan jalan kiinni, ottamaan ohjaa paremmin tuntumalle ja käyttämään asetusta. Ja kas kehveliä, hevonen reagoi, alkoi kuunnella ihan eri tavalla ja pyöristyi. Ja siihenhän sitä pyritään, ainakin jos muistetaan.
Kuitenkin alan huomata, että osaan kyllä, kunhan teen töitä ja yritän. Sen mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on joskus vaan niin vaikeaa, koska kukaan ei ole komentamassa.
 |
| Eteen, ylös vai joka suuntaan?! |
Zeta on taas opettanut minua huomaamattani niin paljon tänä kesänä ja syksynä! Herra kun näkee mörköjä tai saa sätkyjä välillä miten sattuu, on siellä selässä pakko vähän skarpata, oli joku sitten katsomassa tai ei. Viime viikolla havahduin hänenkin kanssaan siihen, että vaikka alussa tuntuisikin siltä, että kannattaisi ehkä vaan hypätä alas ja viedä turvallisuuden nimissä hevonen takaisin talliin, niin minähän pärjään kun vaan alan ratsastaa !
Ajatustyö tässä on ehkä suurimmassa roolissa. Että miettii aina mitä on tekemässä, muistuttaa itseään jatkuvasti siitä, ettei jää vaan seilaamaan ja uskaltaa käyttää niitä apuja, niin reilusti kuin tarve vaatii.
Ajatustyö tässä on ehkä suurimmassa roolissa. Että miettii aina mitä on tekemässä, muistuttaa itseään jatkuvasti siitä, ettei jää vaan seilaamaan ja uskaltaa käyttää niitä apuja, niin reilusti kuin tarve vaatii.
Hyviä uudempia esimerkkikuvia tai videoita ei valitettavasti ole tähän hätään esitellä, kun en ole saanut houkuteltua kuvaajaa hetkeen mukaani, mutta ilokseni olen saanut huomata, että parannusta on tapahtunut koko istunnan kanssa. Istun hiljempaa ja tiiviimmin, vaikken edelleenkään hyvin, niin paremmin kuitenkin! Käsivarsi on alkanut löytää oikeaa paikkaansa, kulma pysyy kyynerpäässä ja käsi ei heilu kevennyksen mukana ylös-alas. Jalkakin heiluu vähemmän keventäessä, joka voi johtua siitä, että olen yrittänyt saada kevennystäni kevennettyä, liikettä lähtemään enemmän lantiosta eteen, kuin koko kropasta ylös. Pientä viilausta, jolla alkaa olla aika huomattavia vaikutuksia.
Salaa (ja toisinaan ääneenkin) iloitsen siitä, että opin hiljalleen ratsastelun sijaan ratsastamaan. Edes osan tunnista, vaikka itsenäisesti menisinkin. Hetkittäisestä epätoivosta ja tuskasta huolimatta, aivan superia!
 |
| PS. Halloween-pukuratsastuskisat lähestyy! Hihii! |
torstai 9. lokakuuta 2014
60 ja rapiat
Primuksella pidettiin koulurataharjoitukset 19.9. Olin ilmoittautunut ponien sekaan harrasteluokan kouluohjelmaan ja ratsuksi sain toivomani Kamun.
Saavuin tallille kaikessa rauhassa, aloin laittelemaan kanssakisaajan hevosen tukkaa kuosiin ja askartelin hissukseen, kunnes tajusin, että ihan omakin ratsu pitäisi varmaan varustaa. Kamalalla kiireellä sutaisin Kamulille töttöröt päähän, leteiksi niitä ei kehtaa edes kutsua, ja taistelin omat hiukseni jotenkin siisteiksi. Luojan kiitos apukäsiä oli saatavilla, kun verryttelyyn piti olla jo menossa kun etsin vielä satulavyötä!
Otsatukka jäi auki, joka on minusta kouluradalla melkoinen perisynti, ellei kyse ole jonkun luokan tukkajumalasta, mutta nyt ei auttanut itkut markkinoilla. Itselläni ei suinkaan ollut nutturaa, joka on kouluratojen perinsynti numero 2, mutta sillä nyt oli vielä vähemmän väliä tässä kohtaa.
Koulutuuppauksen kruunasi Kamun estesatula, koulupenkin ollessa korjattavana.
Tästä huolimatta, tai ehkä siitä johtuen, keskityin olennaiseen eli ratsastukseen, joka menikin aika hyvin. Verryttely kuten ratakin oli aika hidasta ja energiatonta, mutta täsmällistä ja tasaista.
Lopputuloksena oli 60,63% ja oikein hyvä mieli. Pistesijoista ei tarvinnut superjunnujen joukossa edes haaveilla, mutta henkilökohtaisesti voitto tuli kotiin!
Saavuin tallille kaikessa rauhassa, aloin laittelemaan kanssakisaajan hevosen tukkaa kuosiin ja askartelin hissukseen, kunnes tajusin, että ihan omakin ratsu pitäisi varmaan varustaa. Kamalalla kiireellä sutaisin Kamulille töttöröt päähän, leteiksi niitä ei kehtaa edes kutsua, ja taistelin omat hiukseni jotenkin siisteiksi. Luojan kiitos apukäsiä oli saatavilla, kun verryttelyyn piti olla jo menossa kun etsin vielä satulavyötä!
 |
| kuva: Fia Teijonsalo |
Otsatukka jäi auki, joka on minusta kouluradalla melkoinen perisynti, ellei kyse ole jonkun luokan tukkajumalasta, mutta nyt ei auttanut itkut markkinoilla. Itselläni ei suinkaan ollut nutturaa, joka on kouluratojen perinsynti numero 2, mutta sillä nyt oli vielä vähemmän väliä tässä kohtaa.
Koulutuuppauksen kruunasi Kamun estesatula, koulupenkin ollessa korjattavana.
 |
| kuva: Fia Teijonsalo |
Tästä huolimatta, tai ehkä siitä johtuen, keskityin olennaiseen eli ratsastukseen, joka menikin aika hyvin. Verryttely kuten ratakin oli aika hidasta ja energiatonta, mutta täsmällistä ja tasaista.
Lopputuloksena oli 60,63% ja oikein hyvä mieli. Pistesijoista ei tarvinnut superjunnujen joukossa edes haaveilla, mutta henkilökohtaisesti voitto tuli kotiin!
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Luulot pois
Me kaikki varmaan tiedämme ne todella hienot, istunnalle tavattoman herkät ja kuumat hevoset, joiden kanssa saattaa joskus mennä sormi suuhun. Sitä kun jää helposti pidättelemään ja huomaa roikkuvansa ohjassa, vauhdin senkun kiihtyessä.
Niin. Ajatelkaapa tämä hieno, istunnalle tavattoman herkkä hevonen, joka juoksemisen sijaan pistääkin liinat kiinni, kun ratsastaja on yhtään epätasapainossa. Tällaisen kokemuksen pääsin menneellä viikolla kokemaan ja johan sai taas nöyrtyä.
Pääsin kokeilemaan vuokrahevoseni Sirpan "pikkuveljeä" Sepeä, joka vei todellakin kaikki kuvitelmat, että olen oppinut paljon paremmaksi ratsastajaksi syksyn mittaan.
Itsekseni ratsastellessa en edes jaksanut aloittaa suurta taistelua, vaan päätin hevosta kiusalta säästääkseni antaa olla. Kun sain edes suhteellisen rentoa ravia aikaan muutaman kierroksen kiitin ja kumarsin.
Kokemus oli kuitenkin aivan tavattoman opettavainen. Käyntiväistöissä, joissa sentään kykenen istumaan aivan hiljaa ja käyttämään selkeitä, pieniä apuja, sain huomata miten herkkä ja sinällään helppo hevonen allani oli. Mutta oman kehon hallinta on kuitenkin sen verran puutteellista, että virheasennot selvästi häiritsivät ratsuani ja moottori ei käynnistynyt ollenkaan.
Sain myös hyvän muistutuksen siitä, miten ihania ne hitaatkin tuntihevoset ovat, koska kuitenkin kestävät ratsastajiltaan niin paljon, eivätkä lakkaa yrittämästä. Eipä tarvitse vähään aikaan paheksua yhtään laiskanpulskeaa pollea, ne tekevät todella arvokasta työtä!
Niin. Ajatelkaapa tämä hieno, istunnalle tavattoman herkkä hevonen, joka juoksemisen sijaan pistääkin liinat kiinni, kun ratsastaja on yhtään epätasapainossa. Tällaisen kokemuksen pääsin menneellä viikolla kokemaan ja johan sai taas nöyrtyä.
Pääsin kokeilemaan vuokrahevoseni Sirpan "pikkuveljeä" Sepeä, joka vei todellakin kaikki kuvitelmat, että olen oppinut paljon paremmaksi ratsastajaksi syksyn mittaan.
Itsekseni ratsastellessa en edes jaksanut aloittaa suurta taistelua, vaan päätin hevosta kiusalta säästääkseni antaa olla. Kun sain edes suhteellisen rentoa ravia aikaan muutaman kierroksen kiitin ja kumarsin.
Kokemus oli kuitenkin aivan tavattoman opettavainen. Käyntiväistöissä, joissa sentään kykenen istumaan aivan hiljaa ja käyttämään selkeitä, pieniä apuja, sain huomata miten herkkä ja sinällään helppo hevonen allani oli. Mutta oman kehon hallinta on kuitenkin sen verran puutteellista, että virheasennot selvästi häiritsivät ratsuani ja moottori ei käynnistynyt ollenkaan.
Sain myös hyvän muistutuksen siitä, miten ihania ne hitaatkin tuntihevoset ovat, koska kuitenkin kestävät ratsastajiltaan niin paljon, eivätkä lakkaa yrittämästä. Eipä tarvitse vähään aikaan paheksua yhtään laiskanpulskeaa pollea, ne tekevät todella arvokasta työtä!
 |
| Söpöliini vei tädiltä luulot! |
perjantai 19. syyskuuta 2014
Kisahuminaa
Tippumisen aiheuttamasta henkisestä ja fyysisestä kolauksesta toipuminen taisi viedä hetken.
Ratsastin muutaman viikon todella varovaisesti, jopa löysästi. Hiljalleen alkaa kuitenkin jokin kuri palata tekemisiin ja tehokkaat opetustunnit ovat olleet varsin antoisia!
Työkiireiden keskellä en ole päässyt läheskään niin usein tunneille kun haluaisin, mutta nuo vuokrahevoset pitävät sentään huolen siitä, ettei kaikki aivan unohdu. Samalla jaksavat ahkerasti muistuttaa, että saisin edelleen ratsastaa enemmän jalalla ja toki vähemmän kädellä. Treeniä treeniä!
5.9 pidettiin taas esterataharjoitukset Primuksella. Tuttuun tapaan ratsunani toimi Forella, tuo luottotamma numero 1. Olin ilmoittautunut ponityttöjen sekaan 40cm luokkaan ja nyt täytyy kyllä sanoa, että minunkin pupupöksyn makuun esteet olivat naurettavan pieniä.
Verryttelyssä Forella oli hirmu tahmea ja itse kun en ole tamman selässä sitten kesäkisojen käynyt, en saanut säätöjä kohdilleen ollenkaan. Radalle mentiin kuitenkin perinteisen rauhallisin mielin. Arvosteluna meillä oli tyyliarvostelu, joten rata oli varmaan tarkoituksella suunniteltu sen mukaan, muutamine pitkine teineen. Tässäpä minun kompastuskiveni, lähdin ensimmäisen esteen jälkeen väärälle reitille...
Pieni ylimääräinen mutkittelu ei menoa varsinaisesti haitannut, mitä nyt saatiin arvosteluun tästä miinusta. Esteiden pieni koko tuntui aiheuttavan sen, ettei Formulani ottanut tekemistä kovin tosissaan, kun olisi ravaamallakin päässyt puomeista yli. Koko rata oli siis aikamoista tervassa tarpomista ja sain puskea tammaa loppuun asti.
Arvostelun mukaan kaivataan enemmän vauhtia ja tempoa paremman radan aikaansaamiseksi, sekä minun osaltani enemmän painoa jalustimille. Selvä nakki ja samaa mieltä olen!
Samalla mietin, että niin ihanaa kun Forellan kanssa onkin ollut harjoitella hyppäämistä ja päästä siitä pelonsekaisesta estekauhusta eroon, nyt voisi olla aika kokeilla muitakin hevosia esteillä, kentiespä vauhdikkaampiakin kavereita.
Nähtäväksi jää, ensi viikosta eteenpäin meillä joka tapauksessa on estetunteja tiedossa!
Ratsastin muutaman viikon todella varovaisesti, jopa löysästi. Hiljalleen alkaa kuitenkin jokin kuri palata tekemisiin ja tehokkaat opetustunnit ovat olleet varsin antoisia!
Työkiireiden keskellä en ole päässyt läheskään niin usein tunneille kun haluaisin, mutta nuo vuokrahevoset pitävät sentään huolen siitä, ettei kaikki aivan unohdu. Samalla jaksavat ahkerasti muistuttaa, että saisin edelleen ratsastaa enemmän jalalla ja toki vähemmän kädellä. Treeniä treeniä!
5.9 pidettiin taas esterataharjoitukset Primuksella. Tuttuun tapaan ratsunani toimi Forella, tuo luottotamma numero 1. Olin ilmoittautunut ponityttöjen sekaan 40cm luokkaan ja nyt täytyy kyllä sanoa, että minunkin pupupöksyn makuun esteet olivat naurettavan pieniä.
 | ||
| kuvat kaikki (c) Aliisa Mäkinen |
 | |
| Eri suuntiin menossa? |
Arvostelun mukaan kaivataan enemmän vauhtia ja tempoa paremman radan aikaansaamiseksi, sekä minun osaltani enemmän painoa jalustimille. Selvä nakki ja samaa mieltä olen!
Samalla mietin, että niin ihanaa kun Forellan kanssa onkin ollut harjoitella hyppäämistä ja päästä siitä pelonsekaisesta estekauhusta eroon, nyt voisi olla aika kokeilla muitakin hevosia esteillä, kentiespä vauhdikkaampiakin kavereita.
Nähtäväksi jää, ensi viikosta eteenpäin meillä joka tapauksessa on estetunteja tiedossa!
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Kirjaimellinen pohjakosketus
Ylväs kisatoverini Zeta ja minä suuntasimme taas kisakentille, tällä kertaa Gobbackaan suorittamaan C-merkin kouluohjelmaa. Rata on aika kiva, joten olin hyvillä mielin liikenteessä. Korvakorut oli värikoodattu satulahuovan kanttinauhaan ja menestys oli melkolailla taattu!
Verryttely oli maneesissa, joka lienee Zetalle hieman vieras ympäristö, kun kotoa maneesia ei tosiaan löydy. Erilaiset ulkopuolelta kantautuvat äänet ja maneesin seinille kasatut puomit ja esteenosat olivat varsin jännittäviä. Ensimmäisen laukannoston yhteydessä tulikin hieno pukkisarja, jonka päätteeksi löysin itseni maneesin pohjasta. Luojan kiitos hyvin pehmustettu takalistoni otti tärskyn pehmeästi vastaan ja kypärään verhoiltu puinen pääni loput. Hevonen jäi niille sijoilleen tuijottamaan minua, että "mitä sä nyt siellä teet?!" ja hyppäsin välittömästi takaisin selkään.
Ratsastus oli kuitenkin melko varovaista tämän jälkeen, kun yritin olla suututtamatta herkkäsieluista kisakumppaniani, joka toki otti muutamat rykärit jatkaessamme. Rata ratsastettiin ulkona, joka oli meille aika hyvä. Hissuttelu kuitenkin näkyi pisteissä ja lopputuloksena saatiin 52,2%.
Tiet olivat osittain hyvät, osittain eivät. Laukannostot olivat hyvät, mutta ympyröillä tuli taas pientä oikuttelua, joka tietysti söi pisteitä kiitettävästi. Tyytyväinen voin kuitenkin olla, sillä paperissa ei lukenut kertaakaan "jännittyy", joka on voitto itsessään.
Illalla oli pakko todeta, että pään saama täräys taisi olla aikamoinen, kun särky alkoi yltyä. Aivotärähdyshän se sieltä tuli. Saatan toistaa itseäni, mutta kökkö olkoon miten typerä harrastus hevoset ovat: Yhtä tuskaa, fyysistä ja henkistä, mutta lopettaakaan ei vaan voi :D
Mia Kainulaisen valmennukseen siis kävi taas tiemme ja pyysin täsmäapua meidän laukkaympyröillä kiukutteluun. Ongelmana kun on ollut se, että Zeta lähtee seilaamaan ympyrällä ulos ja korjatessani saan hevosen kimpaantumaan. Tehtiinkin voltteja kaikissa askellajeissa ja homma alkoi sujua. Lopuksi sain Zetan ratsastettua rehellisesti oikeinpäin ja olin NIIN tyytyväinen. Ai että!
Tykkään niin suunnattomasti noista tunneista, kun joka kerta saa jonkun ahaa-elämyksen ja oivalluksen mukaansa! Kerta kerralta vähän parempaa, josko pidemmällä aikavälillä tapahtuisi jo merkittävää edistystä! En malta odottaa!
Verryttely oli maneesissa, joka lienee Zetalle hieman vieras ympäristö, kun kotoa maneesia ei tosiaan löydy. Erilaiset ulkopuolelta kantautuvat äänet ja maneesin seinille kasatut puomit ja esteenosat olivat varsin jännittäviä. Ensimmäisen laukannoston yhteydessä tulikin hieno pukkisarja, jonka päätteeksi löysin itseni maneesin pohjasta. Luojan kiitos hyvin pehmustettu takalistoni otti tärskyn pehmeästi vastaan ja kypärään verhoiltu puinen pääni loput. Hevonen jäi niille sijoilleen tuijottamaan minua, että "mitä sä nyt siellä teet?!" ja hyppäsin välittömästi takaisin selkään.
Ratsastus oli kuitenkin melko varovaista tämän jälkeen, kun yritin olla suututtamatta herkkäsieluista kisakumppaniani, joka toki otti muutamat rykärit jatkaessamme. Rata ratsastettiin ulkona, joka oli meille aika hyvä. Hissuttelu kuitenkin näkyi pisteissä ja lopputuloksena saatiin 52,2%.
Tiet olivat osittain hyvät, osittain eivät. Laukannostot olivat hyvät, mutta ympyröillä tuli taas pientä oikuttelua, joka tietysti söi pisteitä kiitettävästi. Tyytyväinen voin kuitenkin olla, sillä paperissa ei lukenut kertaakaan "jännittyy", joka on voitto itsessään.
 | ||
| Vielä jaksoi hymyilyttää |
Illalla oli pakko todeta, että pään saama täräys taisi olla aikamoinen, kun särky alkoi yltyä. Aivotärähdyshän se sieltä tuli. Saatan toistaa itseäni, mutta kökkö olkoon miten typerä harrastus hevoset ovat: Yhtä tuskaa, fyysistä ja henkistä, mutta lopettaakaan ei vaan voi :D
Mia Kainulaisen valmennukseen siis kävi taas tiemme ja pyysin täsmäapua meidän laukkaympyröillä kiukutteluun. Ongelmana kun on ollut se, että Zeta lähtee seilaamaan ympyrällä ulos ja korjatessani saan hevosen kimpaantumaan. Tehtiinkin voltteja kaikissa askellajeissa ja homma alkoi sujua. Lopuksi sain Zetan ratsastettua rehellisesti oikeinpäin ja olin NIIN tyytyväinen. Ai että!
Tykkään niin suunnattomasti noista tunneista, kun joka kerta saa jonkun ahaa-elämyksen ja oivalluksen mukaansa! Kerta kerralta vähän parempaa, josko pidemmällä aikavälillä tapahtuisi jo merkittävää edistystä! En malta odottaa!
tiistai 19. elokuuta 2014
Huimaa kehitystä
Kun alkuvuonna aloitin vuokrahevoseni Sirpan kanssa, en tosiaan tiennyt tuleeko taipaleemme olemaan kovin pitkä. Olin itse melkoisen hukassa superherkän hevosen kanssa, joka reagoi kaikkeen mitä tein, tahallaan ja tahattomasti. Ja niin taisi olla hevonenkin hämmentynyt, kun selässä kävi joku, joka ei ollutkaan ihan hiljaa, antoi epäselviä apuja ja oli muutenkin hieman epäluotettava.
Meidän meno ei ollut ratsastusta nähnytkään. Milloin tamma juoksi alta pois tai suoranaisesti kuskasi minua, milloin tanssittiin ihan omia kuvioita. Laukat eivät nousseet sitten niin millään, ja ihmeen sattuessa istuminen oli hankalaa. Kaikki mahdolliset äänet aiheuttivat jotain sätkyjä ja loikkia.
Muutenkin käsitellessä tamma luimi ja oli koko ajan hieman epäileväinen mitä teen. Tarhasta hakiessa hän näytti siltä, että saisin ystävällisesti poistua ja muutenkin testaili minkä kerkesi. Ja minähän annoin testailla, taputtelin ja arkailin.
Sitä fantastisempaa onkin tämän kesän meininki ollut! Tuossa taannoin uskalsin ensimmäistä kertaa istua harjoitusravissa alas, enkä vaan yrittänyt, vaan ihan oikeasti istuin. Pikkutamman korvat heiluivat hetken edestakaisin, kunnes asettuivat ja tästä sain varmuuden, että onnistuin olemaan häiritsemättä hevosta. VOITTO! Laukannostot ovat alkaneet olla nostoja, eivätkä epätoivoista räpiköimistä, joka lopulta kulmassa kaatuu laukan puolelle ja leviää kohta kiitoraviin.
Koska olen löytänyt jostain hämmentävää rohkeutta ja itseluottamusta, uskalsin elokuun alussa hypätä Sirpan selkään ensimmäistä kertaa ilman satulaa. En edes muista milloin olisin viimeksi moista hulluttelua harrastanut ja p*skajäykkänä roikuin hevosen harjassa ja teputtelin ympäri kenttää. Pari hassua ravipätkää ja kiitti mulle riitti. Tästä ensikokeilusta ylpeänä toistin tempun taannoin kun oli kameramies mukana ja heittäydyin vallan villiksi - kokeilin laukata! Ja voi apua miten olikin hauskaa!
Eihän tässä mitään ihmeellistä sinällään ole, mutta puolisen vuotta sitten pystyin tuskin antamaan tälle hevoselle välikäynnissä pitkää ohjaa, kun alkoi jou zumba-rumba, ja tässä me nyt sitten mentiin hyvillä mielin. Korvat töttöröllä, hymyissä suin. Enkä tosiaan olisi uskonut tämän tapahtuvan!
Ja koska tässä oltiin vasta hurjastelun 1.tasolla, pistettiin minun ja Sirpan yhteistyö oikeaan tulikokeeseen: Estetunnille hops! Itsehän en ole kesäkuisen Primus cupin jälkeen ylittänyt edes puomia, tällä hevosella en edes sitä. Jännitys oli jotakuin tapissaan, koska en muutenkaan ole hypännyt vuosiin muilla kuin Primuksen Forellalla, luottohevosten ykkösellä.
Sirpan omistajan napakassa syynissä ei auttanut piipittää, ja hyvä niin! Sillä mehän mentiin, eikä edes aivan avuttomasti. Sirpalla on kiva, iso hyppy. Itse olin taas kerran hieman hukassa, että minkä verran pitää ratsastaa, minkä verran myödätä, minkä verran odottaa... Puomit kolahteli, mutta lopulta sain minäkin juonen päästä kiinni ja voi miten hyvä fiilis tulikaan! Minä ja se pikkuheppa, joka jallitti minua vielä hetki sitten 6-0, tehtiin hyvää yhteistyötä ja hypättiin ensimmäisellä kokeilulla isompaa, mitä olen koskaan aikaisemmin hypännyt. Jee!
Tässä vielä todistusaineistoa siitä, että ihmeiden aika ei tosiaankaan ole ohi. Paras pikkuheppa <3
Meidän meno ei ollut ratsastusta nähnytkään. Milloin tamma juoksi alta pois tai suoranaisesti kuskasi minua, milloin tanssittiin ihan omia kuvioita. Laukat eivät nousseet sitten niin millään, ja ihmeen sattuessa istuminen oli hankalaa. Kaikki mahdolliset äänet aiheuttivat jotain sätkyjä ja loikkia.
Muutenkin käsitellessä tamma luimi ja oli koko ajan hieman epäileväinen mitä teen. Tarhasta hakiessa hän näytti siltä, että saisin ystävällisesti poistua ja muutenkin testaili minkä kerkesi. Ja minähän annoin testailla, taputtelin ja arkailin.
Sitä fantastisempaa onkin tämän kesän meininki ollut! Tuossa taannoin uskalsin ensimmäistä kertaa istua harjoitusravissa alas, enkä vaan yrittänyt, vaan ihan oikeasti istuin. Pikkutamman korvat heiluivat hetken edestakaisin, kunnes asettuivat ja tästä sain varmuuden, että onnistuin olemaan häiritsemättä hevosta. VOITTO! Laukannostot ovat alkaneet olla nostoja, eivätkä epätoivoista räpiköimistä, joka lopulta kulmassa kaatuu laukan puolelle ja leviää kohta kiitoraviin.
Koska olen löytänyt jostain hämmentävää rohkeutta ja itseluottamusta, uskalsin elokuun alussa hypätä Sirpan selkään ensimmäistä kertaa ilman satulaa. En edes muista milloin olisin viimeksi moista hulluttelua harrastanut ja p*skajäykkänä roikuin hevosen harjassa ja teputtelin ympäri kenttää. Pari hassua ravipätkää ja kiitti mulle riitti. Tästä ensikokeilusta ylpeänä toistin tempun taannoin kun oli kameramies mukana ja heittäydyin vallan villiksi - kokeilin laukata! Ja voi apua miten olikin hauskaa!
Eihän tässä mitään ihmeellistä sinällään ole, mutta puolisen vuotta sitten pystyin tuskin antamaan tälle hevoselle välikäynnissä pitkää ohjaa, kun alkoi jou zumba-rumba, ja tässä me nyt sitten mentiin hyvillä mielin. Korvat töttöröllä, hymyissä suin. Enkä tosiaan olisi uskonut tämän tapahtuvan!
Ja koska tässä oltiin vasta hurjastelun 1.tasolla, pistettiin minun ja Sirpan yhteistyö oikeaan tulikokeeseen: Estetunnille hops! Itsehän en ole kesäkuisen Primus cupin jälkeen ylittänyt edes puomia, tällä hevosella en edes sitä. Jännitys oli jotakuin tapissaan, koska en muutenkaan ole hypännyt vuosiin muilla kuin Primuksen Forellalla, luottohevosten ykkösellä.
Sirpan omistajan napakassa syynissä ei auttanut piipittää, ja hyvä niin! Sillä mehän mentiin, eikä edes aivan avuttomasti. Sirpalla on kiva, iso hyppy. Itse olin taas kerran hieman hukassa, että minkä verran pitää ratsastaa, minkä verran myödätä, minkä verran odottaa... Puomit kolahteli, mutta lopulta sain minäkin juonen päästä kiinni ja voi miten hyvä fiilis tulikaan! Minä ja se pikkuheppa, joka jallitti minua vielä hetki sitten 6-0, tehtiin hyvää yhteistyötä ja hypättiin ensimmäisellä kokeilulla isompaa, mitä olen koskaan aikaisemmin hypännyt. Jee!
perjantai 8. elokuuta 2014
Hellettä ja hevosia
Heinäkuu on ollut aikamoista hellettä ja elokuu näyttää jatkuvan vielä samaan malliin. Sinällään toki ihanaa saada oikeat kesäkelit, mutta olisihan niistä mukava nauttia enemmän muualla kuin töissä sisätiloissa. Tallilla kuumat kelit ovat osoittautuneet hieman tuskallisiksi, kun hevoset ovat hiestä märkiä jo ennen kuin on edes alkuun päästy, ratsastajasta nyt puhumattakaan!
Itse olen yrittänyt ajoittaa ratsastukseni aamuille tai illoille, mutta lämpötila on sittenkin parhaimmillaan, vaiko pahimmillaan +27 heti aamusta ja vielä kahdeksalta illalla. Hikihän ei itsessään haittaa, mutta vetää puoleensa paarmoja, jotka taas haittaavat niin hevosia kuin minuakin.
Zeta on ainakin sellainen herkkäsieluinen herra, että häntä ötökät ahdistavat vallan kovasti. Muutaman kerran korvahupun unohtaneena sen kyllä huomasi erityisen selvästi. Itsekin varsin herkkäihoisena saan paarmanpuremista oikein kauniit allergiset reaktiot, jotka sopivat hyvin yhteen huonosti ruskettuvan kalkkilaivan kapteeni-lookkini kanssa. Mutta mitäs sitä ei sietäisi, kun hevosista on kyse?
Hyviä uutisia hevosrintamalta muuten: treenit Zetan kanssa jatkuvat. Kisakesä ei ollutkaan vielä tässä ja jatkamme itsemme/toistemme nöyryyttämistä. Ainakin kunnes saamme jonkun onnistumisen, jos se vain minusta on kiinni! Jee!
Lisäksi Primuksen syyskausi lähti iloisesti käyntiin challenge-kurssilla. Sain hakea tuntumaa kerran Fellinen kanssa ja loput tunneista minua viihdytti Leo Lentokone. Sama hevonen, joka viime kaudella osoittautui liian isoksi palaksi itselleni, kulki nyt melkoisen kivasti. Parannettavaa toki olisi vaikka kuinka, mutta rennot pätkät valoivat uskoa ja soivat hyvää mieltä!
Kuvituskuvina heinäkuun viimeisen, varsinaisen Zeta-kerran kuvia. Kokeiltiin kankia ja alku oli tuskaisinta tuskaa, kun hevonen oli jännittynyt kuin rautakanki ja liikkui yksinomaan ylös, ei yhtään eteen. Eipä auttanut kuin nakata ohjat pois kädestä ja ratsastaa eteen-eteen-eteen, kunnes liike alkoi suuntautua hiljalleen eteenpäin ja meininki rentoutua. Loppua kohden meidän puuhastelu oli vallan ratsastukseksi kutsuttavaa toimintaa ja mieliala melkoisen korkea!
Itse olen yrittänyt ajoittaa ratsastukseni aamuille tai illoille, mutta lämpötila on sittenkin parhaimmillaan, vaiko pahimmillaan +27 heti aamusta ja vielä kahdeksalta illalla. Hikihän ei itsessään haittaa, mutta vetää puoleensa paarmoja, jotka taas haittaavat niin hevosia kuin minuakin.
Hyviä uutisia hevosrintamalta muuten: treenit Zetan kanssa jatkuvat. Kisakesä ei ollutkaan vielä tässä ja jatkamme itsemme/toistemme nöyryyttämistä. Ainakin kunnes saamme jonkun onnistumisen, jos se vain minusta on kiinni! Jee!
Lisäksi Primuksen syyskausi lähti iloisesti käyntiin challenge-kurssilla. Sain hakea tuntumaa kerran Fellinen kanssa ja loput tunneista minua viihdytti Leo Lentokone. Sama hevonen, joka viime kaudella osoittautui liian isoksi palaksi itselleni, kulki nyt melkoisen kivasti. Parannettavaa toki olisi vaikka kuinka, mutta rennot pätkät valoivat uskoa ja soivat hyvää mieltä!
Kuvituskuvina heinäkuun viimeisen, varsinaisen Zeta-kerran kuvia. Kokeiltiin kankia ja alku oli tuskaisinta tuskaa, kun hevonen oli jännittynyt kuin rautakanki ja liikkui yksinomaan ylös, ei yhtään eteen. Eipä auttanut kuin nakata ohjat pois kädestä ja ratsastaa eteen-eteen-eteen, kunnes liike alkoi suuntautua hiljalleen eteenpäin ja meininki rentoutua. Loppua kohden meidän puuhastelu oli vallan ratsastukseksi kutsuttavaa toimintaa ja mieliala melkoisen korkea!
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
Hevosrikas heinäkuu
Heinäkuun Primuksen hevoset viettävät laidunlomaa. Niinpä tuli varsin sopivaan saumaan tarjolle vuokrahevonen heinäkuuksi. Ponikoulun hevoset kaipasivat vuokraajia heinäkuulle ja vaikka rakkaushevoseni Prigi olikin viety käsistä alta aikayksikön, sain toiseksi parhaan vaihtoehdon, eli Zetan.
Näin ollen heinäkuu on sujunut varsin tallintuoksuissa merkeissä, käyden Zetan luona kolmesti viikossa ja jatkaen normaalisti Sirpan kanssa kahdesti viikossa. Olen pyrkinyt itsenäisesti ratsastellen tekemään suunnitelmallista työtä ja saamaan oikeasti jotain kehitystä aikaan, ja onhan sitä tainnut toden totta tapahtua!
Sirpan kanssa ollaan päästy niinkin pitkälle, että tammamamma tuli viimeksi vallan tarhan portille vastaan. Alussa neiti pyrki aina piiloutumaan tarhakaverinsa takamuksen taakse piiloon, sittemmin nököttänyt vastahakoisen näköisenä kaukana, ja antanut noutaa itsensä. Nyt vaikutti jo siltä, että "tuon kanssa on ihan hauska lähteä hommiin". <3
Näin ollen heinäkuu on sujunut varsin tallintuoksuissa merkeissä, käyden Zetan luona kolmesti viikossa ja jatkaen normaalisti Sirpan kanssa kahdesti viikossa. Olen pyrkinyt itsenäisesti ratsastellen tekemään suunnitelmallista työtä ja saamaan oikeasti jotain kehitystä aikaan, ja onhan sitä tainnut toden totta tapahtua!
Sirpan kanssa ollaan päästy niinkin pitkälle, että tammamamma tuli viimeksi vallan tarhan portille vastaan. Alussa neiti pyrki aina piiloutumaan tarhakaverinsa takamuksen taakse piiloon, sittemmin nököttänyt vastahakoisen näköisenä kaukana, ja antanut noutaa itsensä. Nyt vaikutti jo siltä, että "tuon kanssa on ihan hauska lähteä hommiin". <3
 | |
| Heittäydyinpä yksi päivä vallan villiksi ja menin ilman satulaa. Asianmukainen selfie piti ottaa! |
 | ||
| Zetan miehekäs kesälook. |
 |
| Kesälookin kruunaava huppu :-----D |
Zetan kanssa ollaan myös ylitetty itsemme ja suunnattu suureen maailmaan kisareissuille. Kahdet karkelot on tähän mennessä käyty ja huonolla menestyksellä. Savijärvellä hevonen oli pinkeä ja jännittynyt, teki verryttelyssä erinäisiä loikkia ja söi uskoani maailmaan. Rata meni ilman ylimääräisiä liikkeitä, mutta superjännittynyt hevonen ei tuomaria vakuuttanut ja pronsentit olivat peräti 52. Ensimmäisestä yhteisestä reissusta jäi kuitenkin hyvä mieli, kaikki hengissä anyway!
Toiset kisat käytiin Jokelassa, jossa superkaunis hellepäivä imi näennäisesti mut hevosesta alkuunsa. Zeta käyttäytyi upeasti kisapaikalla, oli verkassa rento ja letkeä, superhyvällä tunteella siis radalle. Maneesissa taisi sitten kuitenkin olla hieman liian jännittävää pienelle miehelle. Radalle päästyämme Zeta jännittyi, teki molemmilla laukkaympyröillä äkkipysähdykset tasajalkahypyin, laukkalävistäjällä mentiin väistöä lisäyksen sijaan, pysähdyksessä peruutettiin jne. Suoritus oli siis täysi fiasko, tulos ei hyväksytty ja mieliala hieman apea, sillä pitkän radan tutustumisohjelma on superkiva kouluohjelma, jolla oltaisiin oikeasti voitu pärjätä. Mutta jätettiin maine ja kunnia muille tällä kertaa. Hengissä edes!
Heinäkuu lähestyy loppuaan, mutta hevoskesä onneksi jatkuu vielä!
 |
| Kaunis kesä-Sirpa <3 |
perjantai 25. heinäkuuta 2014
Primus kesäcup I & II
Keväällä ilmoittauduin mahdollisuuden avautuessa ahnaasti Primuksen juokavuotiseen kesäcup-kisaan, niin koulu- kuin esteosuuteen ja molemmille kisäpäiville.
Ratsunani piti olla Eetu, jonka kanssa taiteilin istuntakurssilla istuntaluitani etsien, mutta lehmipoika päätti ensimmäisiä kisoja edeltävänä päivänä anoa sairaslomaa, ja sen hän saikin. Kuten siis omaan rutiiniin kuuluu, vaihtui kisaratsu taasen lennosta.
Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, sillä sain esteille tutun ja turvallisen Forellan, joka ei tällä kertaa ansainnut Formula-etuliitettä, mutta toimi kuten aina ennenkin: moiteetta. Esteillähän oli korkeutta kokonaiset 50cm ja ruusuke tuli puhtaalla radalla ansaittua!
Kouluradalle Helppoon C:hen lähdin Kamun kyydissä. Hieman tahmea ja kankea oli suoritus, kuten meillä yleensäkin. Prosentit muistaakseni jotain 55-57, eli samaa rataa kuin ennenkin. Olin kuitenkin varsin hyvillä mielin!
Kesäcupin toiseen osuuteen lähdinkin sitten samalla hevosella niin esteille (40-50cm) kuin kouluradalle (Aikuisohjelma). Forella koreaksi ja hyppelemään heti aamusta. Mymmeli ei ollut Formulaa nähnytkään ja eteni aika hitaasti. Otettiin yksi kylkimyyrykaarre pohjetta vastaan kaatuen, jossa vauhti hiipui ja puomit kolisi. Virhepisteistä viis, rata oli ihan kiva ja huomasin ilokseni, ettei minua enää pelota esteradalle lähtö! Lisäksi arvostan tuota jäykkää hevosta äärettömästi, koska sen sydän on kultaa. Moni muu hevonen olisi varmasti ilmoittanut, että saan hypätä niin huonon tien jälkeen ihan keskenäni, mutta Forella se vaan menee yli!
Koulurata meni sinällään aika hyvin, käynnistä saatiin jopa 7 ja se olikin tarmokasta se! Mutta itse en saanut rentouduttua ja istuttua alas, mikä tietysti vaikutti hevoseen. Prosentteja 57 ja lievä turhautuminen. On se vaikeaa, aina ja aina vaan.
Ratsunani piti olla Eetu, jonka kanssa taiteilin istuntakurssilla istuntaluitani etsien, mutta lehmipoika päätti ensimmäisiä kisoja edeltävänä päivänä anoa sairaslomaa, ja sen hän saikin. Kuten siis omaan rutiiniin kuuluu, vaihtui kisaratsu taasen lennosta.
 |
| kuva: Aliisa Mäkinen |
 |
| kuva: Aliisa Mäkinen |
Kouluradalle Helppoon C:hen lähdin Kamun kyydissä. Hieman tahmea ja kankea oli suoritus, kuten meillä yleensäkin. Prosentit muistaakseni jotain 55-57, eli samaa rataa kuin ennenkin. Olin kuitenkin varsin hyvillä mielin!
 |
| kuva:Aliisa Mäkinen |
Kesäcupin toiseen osuuteen lähdinkin sitten samalla hevosella niin esteille (40-50cm) kuin kouluradalle (Aikuisohjelma). Forella koreaksi ja hyppelemään heti aamusta. Mymmeli ei ollut Formulaa nähnytkään ja eteni aika hitaasti. Otettiin yksi kylkimyyrykaarre pohjetta vastaan kaatuen, jossa vauhti hiipui ja puomit kolisi. Virhepisteistä viis, rata oli ihan kiva ja huomasin ilokseni, ettei minua enää pelota esteradalle lähtö! Lisäksi arvostan tuota jäykkää hevosta äärettömästi, koska sen sydän on kultaa. Moni muu hevonen olisi varmasti ilmoittanut, että saan hypätä niin huonon tien jälkeen ihan keskenäni, mutta Forella se vaan menee yli!
 | |
| Voikukkaa prinsessalle, ansaitusti! |
 |
| kuva: Aliisa Mäkinen |
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
Kaikki hyvä loppuu aikanaan
Näin saatiin kevään 2014 Primus Challenge päätökseen.
Sain nauttia loppukauden Eetun aka. Lentävän Lehmän opettavaisessa kyydissä. Ja kyllähän tässä on edistystä tapahtanutkin!
Kevät oli minulle lopulta aika levotonta aikaa. Uusi työ, uuvuttavan pitkät yövuorot, ratsastus vähintään neljästi viikossa ja neljännen opiskelivuoden tiukka päätösjakso olivat omiaan sotkemaan aikatauluja ja verottamaan jaksamista. Oheisliikunta jäi siis vajaammaksi kuin oli tarkoitus, ratsastuksia jäi välistä huomattavasti enemmän kuin oli tarkoitus ja aikataulut venyivät ja vanuivat miten sattui.
Lopputuloksena olen kuitenkin kuntosalin jäsen, omistan juoksutrikoot joita olen jopa käyttänyt, painosta on lähtenyt -5kg ja uutta intoa on löytynyt! Ratsastusrintamalla olen oppinut paljon. Kikka kommentoi tuossa taannoin, että istunnan kanssa on tapahtunut kevään mittaan suuri muutos ja olen alkanut oikeasti istumaan alas satulaan. Hannan kanssa pidetty palaveri kertoi myös kehityksestä. Alussa ratsastukseni näytti kuulemma siltä, kuin ajelisin ratikalla sinne minne kiskot vie. Nyt määrään itse miten ja minne, yleisilme ratsastajana on kuulemma aivan eri!
Kirsikkana kakun päällä olen tutustunut isoon liutaan ihania ihmisiä! Tsemppaava ilmapiiri on ollut aivan huippu :) Ei voi kuin todeta, että kaikesta sähellyksestä ja pettymyksistä huolimatta kevät on ollut aikan mahtava. Kiitos kaikille Challengen tyypeille, uusille ja vanhoille, opettajille ja hevosille: Tästä on hyvä jatkaa!
Sain nauttia loppukauden Eetun aka. Lentävän Lehmän opettavaisessa kyydissä. Ja kyllähän tässä on edistystä tapahtanutkin!
 |
| r.Erroll Flynn ujostelee |
Kevät oli minulle lopulta aika levotonta aikaa. Uusi työ, uuvuttavan pitkät yövuorot, ratsastus vähintään neljästi viikossa ja neljännen opiskelivuoden tiukka päätösjakso olivat omiaan sotkemaan aikatauluja ja verottamaan jaksamista. Oheisliikunta jäi siis vajaammaksi kuin oli tarkoitus, ratsastuksia jäi välistä huomattavasti enemmän kuin oli tarkoitus ja aikataulut venyivät ja vanuivat miten sattui.
Lopputuloksena olen kuitenkin kuntosalin jäsen, omistan juoksutrikoot joita olen jopa käyttänyt, painosta on lähtenyt -5kg ja uutta intoa on löytynyt! Ratsastusrintamalla olen oppinut paljon. Kikka kommentoi tuossa taannoin, että istunnan kanssa on tapahtunut kevään mittaan suuri muutos ja olen alkanut oikeasti istumaan alas satulaan. Hannan kanssa pidetty palaveri kertoi myös kehityksestä. Alussa ratsastukseni näytti kuulemma siltä, kuin ajelisin ratikalla sinne minne kiskot vie. Nyt määrään itse miten ja minne, yleisilme ratsastajana on kuulemma aivan eri!
 |
| t.Deva Marcipan |
Kirsikkana kakun päällä olen tutustunut isoon liutaan ihania ihmisiä! Tsemppaava ilmapiiri on ollut aivan huippu :) Ei voi kuin todeta, että kaikesta sähellyksestä ja pettymyksistä huolimatta kevät on ollut aikan mahtava. Kiitos kaikille Challengen tyypeille, uusille ja vanhoille, opettajille ja hevosille: Tästä on hyvä jatkaa!
maanantai 26. toukokuuta 2014
Huh hellettä...
Viime päivityksestä on näemmä jo kuukausi. Onhan tässä ehtinyt tapahtua jos jotakin, hevosrintamalla ja muutenkin. Vietin pari viikkoa reissussa, tyystin ilman hevosia, jos Amsterdamin kaduilla kohtaamieni poliisihevosten rapsuttelua ei lasketa :)
Kuitenkin itsevarmuutta puhisten suuntasin paluutani seuraavana aamuna, eli viime viikonloppuna, Siuntioon ensimmäisiin seurakisoihini Ponikoululle. Olen tallilla muutaman kerran käynyt ja menettänyt sydämeni Prigi-tammalle, jolla kylläkin oli jo kisaajansa. Niinpä sain kisakumppanikseni Riston, josta en tiennyt yhtikäs mitään ennestään.
Risto osoittautui varsin hauskaksi jätkäksi. Ainut vain, että ravi oli isoa ja vaikeaa istua, ja laukka taas vähän raakaa, ja sitä piti ratsastaa joka askel. Eikä siinä, jos olisi päässyt harjoittelemaan kerran pari ja sitten tiennyt etukäteen mitä tehdä, mutta kylmiltään olin hieman hukassa. Kouluratana meillä oli HeB, joka suoritettiin tyylilleni uskollisesti hieman sinne päin. Yleisesti olen oikein tyytyväinen, koska yritystä oli molemmilla, mutta keskiravi leivisi laukaksi, lävistäjän laukkaaminen ei onnistunut ilman vaihtoja ja kun kaasun sai päälle, jarrut hävisivät. Prosentit siispä 50,6.
Ihme ja kumma huonot pisteet ei harmittanut kuitenkaan yhtään. Fiilis oli hyvä. Ja niinpä sunnuntaina oli hyvällä mielin edessä esterata. Verkka-aikaa ei ollut kuin vartti, enkä ollut heti alkuunsa ihan hereillä. Niinpä Risto Reipas jännitti kentän perällä ollutta mainoslakanaa, eikä sen lähelle päästy. Mitäs pienistä, mutta radan ensimmäinen este vaati tien, jonka sai aikaan ainostaan kulkemalla sen mainoksen ohi kulmaan... Näinpä en saanut suoraa tietä tuolla ensimmäiselle esteelle ja kieltohan siitä tuli. Ja toinen. Ja hylätty tulos.
Ristolla lienee toisessa silmässä alentunut näkö, joten en yhtään paheksu tuota jännittelyä. Olisi pitänyt olla topakka ja saada hevonen aidan viereen heti alkuunsa. Harmittihan tuo, mutta toinen superaurinkoinen päivä mukavassa porukassa tallilla oli silti oikein jees! Ensimmäisistä varsinaisista kisoistani ei siis jää jälkipolville kerrottavaa, mutta jostainhan sitä pitää aloittaa.
Kirsikkana kakun päällä auto ystävällisesti sanoi vielä samana päivänä sopimuksen irti, joten tallille pääsy lienee viikon verran hankalaa. Miten voikaan kiukuttaa, kun ei pääse hepan selkään?!
Kuitenkin itsevarmuutta puhisten suuntasin paluutani seuraavana aamuna, eli viime viikonloppuna, Siuntioon ensimmäisiin seurakisoihini Ponikoululle. Olen tallilla muutaman kerran käynyt ja menettänyt sydämeni Prigi-tammalle, jolla kylläkin oli jo kisaajansa. Niinpä sain kisakumppanikseni Riston, josta en tiennyt yhtikäs mitään ennestään.
Risto osoittautui varsin hauskaksi jätkäksi. Ainut vain, että ravi oli isoa ja vaikeaa istua, ja laukka taas vähän raakaa, ja sitä piti ratsastaa joka askel. Eikä siinä, jos olisi päässyt harjoittelemaan kerran pari ja sitten tiennyt etukäteen mitä tehdä, mutta kylmiltään olin hieman hukassa. Kouluratana meillä oli HeB, joka suoritettiin tyylilleni uskollisesti hieman sinne päin. Yleisesti olen oikein tyytyväinen, koska yritystä oli molemmilla, mutta keskiravi leivisi laukaksi, lävistäjän laukkaaminen ei onnistunut ilman vaihtoja ja kun kaasun sai päälle, jarrut hävisivät. Prosentit siispä 50,6.
Ihme ja kumma huonot pisteet ei harmittanut kuitenkaan yhtään. Fiilis oli hyvä. Ja niinpä sunnuntaina oli hyvällä mielin edessä esterata. Verkka-aikaa ei ollut kuin vartti, enkä ollut heti alkuunsa ihan hereillä. Niinpä Risto Reipas jännitti kentän perällä ollutta mainoslakanaa, eikä sen lähelle päästy. Mitäs pienistä, mutta radan ensimmäinen este vaati tien, jonka sai aikaan ainostaan kulkemalla sen mainoksen ohi kulmaan... Näinpä en saanut suoraa tietä tuolla ensimmäiselle esteelle ja kieltohan siitä tuli. Ja toinen. Ja hylätty tulos.
Ristolla lienee toisessa silmässä alentunut näkö, joten en yhtään paheksu tuota jännittelyä. Olisi pitänyt olla topakka ja saada hevonen aidan viereen heti alkuunsa. Harmittihan tuo, mutta toinen superaurinkoinen päivä mukavassa porukassa tallilla oli silti oikein jees! Ensimmäisistä varsinaisista kisoistani ei siis jää jälkipolville kerrottavaa, mutta jostainhan sitä pitää aloittaa.
Kirsikkana kakun päällä auto ystävällisesti sanoi vielä samana päivänä sopimuksen irti, joten tallille pääsy lienee viikon verran hankalaa. Miten voikaan kiukuttaa, kun ei pääse hepan selkään?!
maanantai 28. huhtikuuta 2014
Valoa tunnelin päässä
Vaikka hevosta en koskaan syyttäisi, vaan pelkästään omia puutteellisia taitojani, niin joskus vaan vaihtamalla paranee. Viimeiset tunnit olen saanut ratsukseni "lentävän lehmän", rakkausheppa Eetun, josta minulla ei entuudestaan ollut mitään käsitystä.
Yhteispeli on kuitenkin toiminut tosi kivasti ja itse skarppaamalla olen saanut hevosenkin skarpimmaksi. Eetu on sellainen tasainen, tyyni ja vähän hidas, mutta todella kuuliainen ja yritteliäs. Sellainen mussukka.
Vierailin viime viikolla toisessa challenge-ryhmässä, jossa oli videokuvaus sovittu, joten tänään illalla pääsen katsomaan miltä me todellisuudessa näytettiin. Pidetään oikein kriittinen katseluhetki toisen pc-osallistujan kanssa.
Lisäksi vuokrahevosen kanssa on mennyt yllättävän hyvin. Lauantaina ilta-aurinko paistoi, saatiin olla kentällä ihan keskenämme ja meni paremmin kuin ikinä! Ratsastin kyllä määrätietoisemmin, mikä auttaa asiaa kummasti, mutta hevonenkin oli rento ja hyväntuulinen. Tunneilla treenatuista jutuista inspiroituneena tein voltteja kulmiin (osa oli jopa tasaisia ja pyöreitä, eikä mitään epämääräisiä soikioita!) ja väistöpätkiä. Ensin rauhassa käynnissä molempiin suuntiin, sitten ravissa. Olin ottanut raipankin mukaan, kun viimeksi väistättävä pohje ei oikein mennyt läpi, mutta eihän sitä raippaa nyt tarvittukaan.
Tsemppasin pitääkseni käden hiljaa ja ratsastaakseni jalalla, jonka olen huomannut olevan välillä aika vähällä käytöllä. Siitähän se hevonenkin suli ja myötäsi, kaikki oli helppoa ja kivaa. Kyllä hymyilytti aika autuaasti. Jos en aikaisemmin vielä ollut, niin nyt kyllä rakastuin tuohon hepukkaan <3
Yhteispeli on kuitenkin toiminut tosi kivasti ja itse skarppaamalla olen saanut hevosenkin skarpimmaksi. Eetu on sellainen tasainen, tyyni ja vähän hidas, mutta todella kuuliainen ja yritteliäs. Sellainen mussukka.
Vierailin viime viikolla toisessa challenge-ryhmässä, jossa oli videokuvaus sovittu, joten tänään illalla pääsen katsomaan miltä me todellisuudessa näytettiin. Pidetään oikein kriittinen katseluhetki toisen pc-osallistujan kanssa.
Lisäksi vuokrahevosen kanssa on mennyt yllättävän hyvin. Lauantaina ilta-aurinko paistoi, saatiin olla kentällä ihan keskenämme ja meni paremmin kuin ikinä! Ratsastin kyllä määrätietoisemmin, mikä auttaa asiaa kummasti, mutta hevonenkin oli rento ja hyväntuulinen. Tunneilla treenatuista jutuista inspiroituneena tein voltteja kulmiin (osa oli jopa tasaisia ja pyöreitä, eikä mitään epämääräisiä soikioita!) ja väistöpätkiä. Ensin rauhassa käynnissä molempiin suuntiin, sitten ravissa. Olin ottanut raipankin mukaan, kun viimeksi väistättävä pohje ei oikein mennyt läpi, mutta eihän sitä raippaa nyt tarvittukaan.
Tsemppasin pitääkseni käden hiljaa ja ratsastaakseni jalalla, jonka olen huomannut olevan välillä aika vähällä käytöllä. Siitähän se hevonenkin suli ja myötäsi, kaikki oli helppoa ja kivaa. Kyllä hymyilytti aika autuaasti. Jos en aikaisemmin vielä ollut, niin nyt kyllä rakastuin tuohon hepukkaan <3
tiistai 22. huhtikuuta 2014
Aallonpohjaa hipoen
Kevään viimeiset rataharjoitukset menivät paremmin kuin uskoin. Paperilla tulos ei kuitenkaan näyttänyt siltä laisinkaan. Vaikka radalle tullessani olin tyytyväinen saadessani Fellinin suoremmaksi kuin saatoin toivoa, saatiin heti alusta nelonen, kun hevonen valui vasemmalle. Jätkä nyppi ohjaa, josta lähti pisteitä ropinalla, vaikka tiet olivatkin tarkemmat ja siirtymiset täsmällisemmät kuin aikaisemmilla radoilla.
Lopputuloksena oli taas 55,2% joka nyt ei pahemmin ilahduttanut. Pisteiden nostaminen siis jäi kun jäikin haaveeksi. Vaikka saatoin olla treenin laatuun nähden tyytyväinen, harmitti tulos kuitenkin.
Parit kertaa tässä on mentykin Fellinillä niin oma kuin challenge-tunti ja meno on ollut ihan ok. Tehtävien suorittaminen ei ole ollut ongelma, mutta itseäni on tuskastuttanut tuntuma, jota ei löydy millään.
Fellini kun tosiaan nyppii ohjaa ja nakkelee välillä päätään, joka saa minut hieman hämmenntymään, että miten pitäisi reagoida ja tehdä toisin. Ympyrätyöskentelyssä olen koettanut antaa sisäohjaa reilummin, mutta herrahan on siinä kohtaa todennut, että saisin ystävällisesti antaa samoin tein täyspitkän ohjan. Yritän pitää käden hiljaa, mutta vaikeaksi menee, kun toinen kulkee pää kenossa ja nyplää. Ja tietysti mitä enemmän hevonen nyplää, sitä epävakaammaksi oma käsi muuttuu ja niin edelleen.
Noidankehää kiertäessäni tuskastuin. Epätoivottaa kun ei vaan suju.
Toivoinkin siis muuta hevosta ja aamulla listalla luki Goody. Positiivinen asenne ei siinä auttanut, kun en saanut pohjetta läpi ja siinähän sitten oltiin. Ei tehty avoja, ei kuljettu suoraan, ei saatu hyviä voltteja, ei laukattu kunnolla, saatika, että laukka-avot olisivat onnistuneet. Itku kurkussa kotiin.
Taas kerran sopii todeta, että asenne ratkaisee ja luovuttaa ei saa. Aina oppii lisää, koskaan ei kuitenkaan ole valmis. Mutta voi herran pieksut, mikä tappioputki tässä nyt on menossa kun mikään ei onnistu?!
Parit kertaa tässä on mentykin Fellinillä niin oma kuin challenge-tunti ja meno on ollut ihan ok. Tehtävien suorittaminen ei ole ollut ongelma, mutta itseäni on tuskastuttanut tuntuma, jota ei löydy millään.
Fellini kun tosiaan nyppii ohjaa ja nakkelee välillä päätään, joka saa minut hieman hämmenntymään, että miten pitäisi reagoida ja tehdä toisin. Ympyrätyöskentelyssä olen koettanut antaa sisäohjaa reilummin, mutta herrahan on siinä kohtaa todennut, että saisin ystävällisesti antaa samoin tein täyspitkän ohjan. Yritän pitää käden hiljaa, mutta vaikeaksi menee, kun toinen kulkee pää kenossa ja nyplää. Ja tietysti mitä enemmän hevonen nyplää, sitä epävakaammaksi oma käsi muuttuu ja niin edelleen.
Noidankehää kiertäessäni tuskastuin. Epätoivottaa kun ei vaan suju.
Toivoinkin siis muuta hevosta ja aamulla listalla luki Goody. Positiivinen asenne ei siinä auttanut, kun en saanut pohjetta läpi ja siinähän sitten oltiin. Ei tehty avoja, ei kuljettu suoraan, ei saatu hyviä voltteja, ei laukattu kunnolla, saatika, että laukka-avot olisivat onnistuneet. Itku kurkussa kotiin.
Taas kerran sopii todeta, että asenne ratkaisee ja luovuttaa ei saa. Aina oppii lisää, koskaan ei kuitenkaan ole valmis. Mutta voi herran pieksut, mikä tappioputki tässä nyt on menossa kun mikään ei onnistu?!
torstai 10. huhtikuuta 2014
Miten vaikeaa on kulkea suoraan?
Otsikon kysymykseen vastatakseni: erittäin. Viimeiset pari tuntia ratsuna on ollut Fellini. Hauska jätkä, mutta... Mutta mutta. Pitkään aikaan en ole ollut näin hukassa.
Maanantaina Hanna pisti meidät kulkemaan toisen pitkän sivun uran sisäpuolella, tarkoituksena kulkea suoraan. Fellinihän siinä innostui, että me tehdään jotain jännää harjoitusta ja tarjosi siinä muuvia jos toista. Laukassa en voinut olla nauramatta ääneen, kun jätkä esitti väistöt, avot, vastalaukan ja yhden laukanvaihdonkin, mutta suora linja jäi haaveeksi vain. Lopulta raippa pysyi ulkokädessä ja takaosan sijaan lavan päällä, sitten saatiin jokunen suora pätkä aikaan. Mutta aivan tolkuttoman vaikeaa, vaikka luulisi, että ihan vain eteenpäin kulkeminen nyt on helpointa koskaan. Juu-u.
Tänään Marjon tunnilla nautiskeltiin ulkoilmasta kentällä. Tehtävänä pitää hevonen isolla ympyrällä suorana. Heh, joo. Toisena pyöristää kulmat ja tuoda takaosaa jopa hieman ulospäin. Aaaaaai-van. Hyvä yritys, toiseen kierrokseen lopulta onnistuikin, mutta kehumista ei tuossa ollut. Ulkoavut jäivät minulta jonnekin haaveen tasolle, kun en saanut käytettyä aktiivisesti ulko- ja sisäpohjetta samaan aikaan. Lisäksi olin tuntuman kanssa aivan hukassa, kun Fellini mielellään nykäisee ohjaa kädestä, ja vaihtelin siinä täysin määrätiedottomasti napakan ja löysän tuntuman välillä, että haluaako se hevonen nyt mitä. Lyhyemmällä ohjalla tunsin jääväni vähän suuhun kiinni, mutta pienin avuin asettaminen ei onnistunut pidemmällä. Miten voi olla niin vaikeaa?!
Tämä viikko on ollut kyllä yhtä tuskaa, kun koko ajan jään itselleni kiinni jostain sähläämisestä. Jalka alas, käsi hiljaa, hartiat taakse, muista vatsalihakset etenkin siirtymisissä... Kun yhden muistaa, toinen unohtuu. Huomiset rataharjoitukset aiheuttavat lievää kauhua, koska haluaisin epätoivoisesti ratsastaa paremmin kuin edellisillä kerroilla, mutta tällä hetkellä ajatus tuntuu melko kaukaiselta. Katsellaan.
Maanantaina Hanna pisti meidät kulkemaan toisen pitkän sivun uran sisäpuolella, tarkoituksena kulkea suoraan. Fellinihän siinä innostui, että me tehdään jotain jännää harjoitusta ja tarjosi siinä muuvia jos toista. Laukassa en voinut olla nauramatta ääneen, kun jätkä esitti väistöt, avot, vastalaukan ja yhden laukanvaihdonkin, mutta suora linja jäi haaveeksi vain. Lopulta raippa pysyi ulkokädessä ja takaosan sijaan lavan päällä, sitten saatiin jokunen suora pätkä aikaan. Mutta aivan tolkuttoman vaikeaa, vaikka luulisi, että ihan vain eteenpäin kulkeminen nyt on helpointa koskaan. Juu-u.
Tänään Marjon tunnilla nautiskeltiin ulkoilmasta kentällä. Tehtävänä pitää hevonen isolla ympyrällä suorana. Heh, joo. Toisena pyöristää kulmat ja tuoda takaosaa jopa hieman ulospäin. Aaaaaai-van. Hyvä yritys, toiseen kierrokseen lopulta onnistuikin, mutta kehumista ei tuossa ollut. Ulkoavut jäivät minulta jonnekin haaveen tasolle, kun en saanut käytettyä aktiivisesti ulko- ja sisäpohjetta samaan aikaan. Lisäksi olin tuntuman kanssa aivan hukassa, kun Fellini mielellään nykäisee ohjaa kädestä, ja vaihtelin siinä täysin määrätiedottomasti napakan ja löysän tuntuman välillä, että haluaako se hevonen nyt mitä. Lyhyemmällä ohjalla tunsin jääväni vähän suuhun kiinni, mutta pienin avuin asettaminen ei onnistunut pidemmällä. Miten voi olla niin vaikeaa?!
Tämä viikko on ollut kyllä yhtä tuskaa, kun koko ajan jään itselleni kiinni jostain sähläämisestä. Jalka alas, käsi hiljaa, hartiat taakse, muista vatsalihakset etenkin siirtymisissä... Kun yhden muistaa, toinen unohtuu. Huomiset rataharjoitukset aiheuttavat lievää kauhua, koska haluaisin epätoivoisesti ratsastaa paremmin kuin edellisillä kerroilla, mutta tällä hetkellä ajatus tuntuu melko kaukaiselta. Katsellaan.
 |
| Lurppana-terveiset! |
Tilaa:
Kommentit (Atom)