Meidän meno ei ollut ratsastusta nähnytkään. Milloin tamma juoksi alta pois tai suoranaisesti kuskasi minua, milloin tanssittiin ihan omia kuvioita. Laukat eivät nousseet sitten niin millään, ja ihmeen sattuessa istuminen oli hankalaa. Kaikki mahdolliset äänet aiheuttivat jotain sätkyjä ja loikkia.
Muutenkin käsitellessä tamma luimi ja oli koko ajan hieman epäileväinen mitä teen. Tarhasta hakiessa hän näytti siltä, että saisin ystävällisesti poistua ja muutenkin testaili minkä kerkesi. Ja minähän annoin testailla, taputtelin ja arkailin.
Sitä fantastisempaa onkin tämän kesän meininki ollut! Tuossa taannoin uskalsin ensimmäistä kertaa istua harjoitusravissa alas, enkä vaan yrittänyt, vaan ihan oikeasti istuin. Pikkutamman korvat heiluivat hetken edestakaisin, kunnes asettuivat ja tästä sain varmuuden, että onnistuin olemaan häiritsemättä hevosta. VOITTO! Laukannostot ovat alkaneet olla nostoja, eivätkä epätoivoista räpiköimistä, joka lopulta kulmassa kaatuu laukan puolelle ja leviää kohta kiitoraviin.
Koska olen löytänyt jostain hämmentävää rohkeutta ja itseluottamusta, uskalsin elokuun alussa hypätä Sirpan selkään ensimmäistä kertaa ilman satulaa. En edes muista milloin olisin viimeksi moista hulluttelua harrastanut ja p*skajäykkänä roikuin hevosen harjassa ja teputtelin ympäri kenttää. Pari hassua ravipätkää ja kiitti mulle riitti. Tästä ensikokeilusta ylpeänä toistin tempun taannoin kun oli kameramies mukana ja heittäydyin vallan villiksi - kokeilin laukata! Ja voi apua miten olikin hauskaa!
Eihän tässä mitään ihmeellistä sinällään ole, mutta puolisen vuotta sitten pystyin tuskin antamaan tälle hevoselle välikäynnissä pitkää ohjaa, kun alkoi jou zumba-rumba, ja tässä me nyt sitten mentiin hyvillä mielin. Korvat töttöröllä, hymyissä suin. Enkä tosiaan olisi uskonut tämän tapahtuvan!
Ja koska tässä oltiin vasta hurjastelun 1.tasolla, pistettiin minun ja Sirpan yhteistyö oikeaan tulikokeeseen: Estetunnille hops! Itsehän en ole kesäkuisen Primus cupin jälkeen ylittänyt edes puomia, tällä hevosella en edes sitä. Jännitys oli jotakuin tapissaan, koska en muutenkaan ole hypännyt vuosiin muilla kuin Primuksen Forellalla, luottohevosten ykkösellä.
Sirpan omistajan napakassa syynissä ei auttanut piipittää, ja hyvä niin! Sillä mehän mentiin, eikä edes aivan avuttomasti. Sirpalla on kiva, iso hyppy. Itse olin taas kerran hieman hukassa, että minkä verran pitää ratsastaa, minkä verran myödätä, minkä verran odottaa... Puomit kolahteli, mutta lopulta sain minäkin juonen päästä kiinni ja voi miten hyvä fiilis tulikaan! Minä ja se pikkuheppa, joka jallitti minua vielä hetki sitten 6-0, tehtiin hyvää yhteistyötä ja hypättiin ensimmäisellä kokeilulla isompaa, mitä olen koskaan aikaisemmin hypännyt. Jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti