Neljäs viikko Primus Challengea takana, ja taas kerran vietin maanantain ja tiistain välisen yön hereillä. Olen niin tosissani lähdössä aamulla tallille, jännittää kun pitäisi ratsastaa hyvin ja paremmin, saada kaikki tilaisuudesta irti ja mitä vielä. Sitten ei nukuta koko yönä, aamulla on paha olla ja keskittyminen ei riitä. Meneekö ratsastus näissä olosuhteissa hyvin? Arvata saattaa, että ei.
Maanantaina oli ensimmäinen personal trainer tapaaminen Movessa. Senioriliikkujien parvessa oli hauska huiskia menemään, oli ihan oikeasti kivaa. Salitreenihän on mukavaa, jos löytää liikkeissä sen jujun mihin keskittyä, että tulee tehtyä oikein ja treenistä on hyötyä. Suuruudenhulluna jälkaprässiin oli pakko saada melkein yhtä paljon painoja kuin joskus, kun salitreeni oli säännöllistä. Tähän päälle vielä askelkyykyt, joita piti niitäkin vähän liioitella. Ja kas, illalla oli hieman vaikea kiivetä Forella-mymmelin selkään, sekä meinasin lentää persiilleni, kun tulin selästä alas. Reidet kiittää.
Ratsastus itsessään meni hyvin. Koin hieman ironiseksi sen, että Hanna teetti meille juuri tuolla kerralla pystyistunta-harjoituksia (ei siis kevyt, vaan ihan pysty), joissa ratsastajalle tulee kuulemma kivasti hiki. Reidet kiittivät edelleen. Hannan opetustyyli on kyllä ihana, toistoja tehdään ja itse pitää hakea se hyvä fiilis, sitten harjoituksen saa lopettaa. Siinä ohessa tapahtuikin se odotettu ihme, Forella myötäsi. Tönkköniskainen, alkeiskurssimoodissa, pitkänä kuin nälkävuosi juokseva hevonen otti takajalat alle ja antoi periksi. Kauaa sitä iloa ei kestänyt, mutta olisin voinut itkeä onnesta, koska sen hevosen kanssa olen rentouden ja pehmeyden osalta aivan hukassa. Asiaa parantavat toki ne kerrat, kun olen nähnyt taitavampia kuskeja Mymmelin kyydissä, jolloin hänestä kuoriutuu mitä tyylikkäin kouluratsu. Itsellä on tähän vielä "pikkuisen" matkaa, mutta ensimmäinen askel lienee otettu!
Tiistaina sitten unettomana talliin. Reidet olivat niin hapoilla edellisestä päivästä, etten oikeasti meinannut päästä satulaan. Hain ensin liian väkisin edellisillan fiilistä, sitten jokseenkin luovutin ja köröteltiin vaan. Ei tunti nyt ihan pieleen mennyt. Harjoiteltiin käyntisiirymisiä pelkän kevennyksen säätelyllä, jossa ajatuksella on iso rooli. Ryhmänä päästiin kuulemma nopeasti samalle tasolle, kuin mihin viime viikolla lopetettiin. Hyvä me! Tehtiin Mymskiksen kanssa myös yksi aivan moitteeton laukannosto ja yksi hyvä väistöpätkä, josta saatiin oikein kiitosta. Pieniä oivalluksia.
 |
| uusi mantra ? |
Ensi viikon tavoite ei olekaan itse ratsastuksessa, vaan edellisessä yössä! Edes hieman nukkuneena voisi jo yrittää keskittyä, mikä ei nyt vaan onnistunut. Jos ei illalla avaisikaan tietokonetta ja laittaisi herätykset hyvissä ajoin, ettei tarvitse nukkumaan mennessä huolestua kertaalleen, että onhan kello soittamassa. Teetä ja tuutulauluja kenties? Täytyy ottaa kaikki keinot käyttöön!
Loppuun vielä Kikan lausahdus: "Hevonenhan on uljas eläin. [...] Andaluusi, tuotu tänne Espanjan auringon alta. Hieno, kuuma hevonen. Se EI SAA NÄYTTÄÄ LEHMÄLTÄ kun se lähtee liikkeelle!" Tätä voidaan pitää nyrkkisääntönä myös idän ihmeiden kanssa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti