Minulla kävi nimittäin muutama viikko takaperin aikamoinen munkki.
Löysin itselleni vuokrahevosen! Olen kyllä leikitellyt ajatuksella ennenkin, mutta ensi kertaa uskalsin yrittää ja mennä kokeilemaan. Enkä nyt tosiaan sano, että ensiratsastus olisi ollut kovin tyylikäs, mutta tästä alkaa tie ylöspäin!
Sirpsakka Sirpa on liikuttava pikkutamma, joka asuu ihanalla pikkutallilla. Ruskeasuon kasvattina sielu oikeasti lepää kun saa hevosen kanssa katsella peltomaisemaa ja metsää, joka on aika kaukana siitä mihin sitä on tottunut.
Tätä tammaa parempaa opettajaa minulle tuskin olisi voinut löytyäkään. Hevonen joka reagoi kaikkeen pakottaa minut skarppaamaan pahemman kerran. Jos itse olen vino, hän kulkee myös vinoon, jos itse heilun hänkin heiluu, jos en rentoudu, ei satulan allakaan olla rentoja. Tuntihevoset ovat kuitenkin niin turtuneita jatkuvaan vaihteluun ratsastajissa, että ne sietävät paljon enemmän hapuilua. Nyt olen joutunut kauhukseni huomaamaan, etten osaa mitään :D
No ei ihan sentään, mutta olen jo oivaltanut kamalasti uusia asioita, joihin joudun jatkossa keskittymään. Nojaan esimerkiksi helposti liikaa eteen kuin mikäkin esteratsastaja-mopopoika, enkä edes huomaa tätä. Ensimmäinen asia onkin oman painopisteen säätäminen.
Toisekseen joudun muistamaan ulkoapujen ylläpidon, etten vain satunnaisesti kerro hevoselle ulkopohkeen olemassaolosta, ja samalla siis itsekin muista sitä vain silloin tällöin. Ulkokäteni on myös epävakaa, josta olen kyllä aivan eri mieltä, mutta videomateriaali kehtaa väittää toisin.
Myös niinkin itsestäänselvä seikka kuin asetus on löytänyt uuden ulottuvuuden, koska eihän se tule vain sisäohjaa vatkaamalla. Hevosen saaminen sisäpohkeen ympärille on niin helppoa kun sen osaa, ja niin vaikeaa, jos ei ajattele mitä tekee!
Mahtavaa tässä onkin se, että siinä missä tuo hevonen ilmoittaa heti kun häiritsen sitä, se myös kertoo heti kun teen oikein. Pienillä onnistumisilla pääsee jyvälle ja jaksaa pitkälle. Samalla tsemppaan itseäni sillä, että tiedän kuitenkin paljon enemmän kuin käytännössä osaan, joten ihan perusasioissakin voin harjoitella itsenäisesti maailman tappiin asti, viemättä itseäni tai hevosta kummankaan mukavuusalueen ulkopuolelle. Panoksia voi rauhassa korottaa sitten kun se on järkevää, eikä tässä pitäisi olla mikään kiire. Paineita voin kerätä siellä aamuisilla valmennustunneilla ihan riittämin, ja pyrkiä rentoon ja hyvätuuliseen menoon vuokrahevosen kanssa.
 |
| Onnellinen heppatyttö! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti