Kiirettä pukkaa

Voi kehveli mitä aikoja tässä eletään! Tällä viikolla jäi niin maanantain vakitunti, kuin tiistain challenge-tunti välistä, kun vietin iltani, yöni ja oikeastaan myös aamuni töissä. Sama kuvio on sotkenut myös salilla käymiset, vaikka juuri sain Piritalta vähän uutta ideaa salitreeniin ja ison kasan lisää intoa! Mutta kun on yön töissä ja päivän koulussa, pitää siinä aamu- ja iltapäivällä edes yrittää nukkua ja siinähän se päivä "kivasti" meneekin, harakoille. Ja oikeastaan seuraavat pari päivää samalla, kun on koomainen peikko, joka ei ymmärrä mistään mitään.

Onneksi hätä ei ole aivan tämän näköinen. Viime perjantaina oli revanssi-rataharjoitukset, järjestäjänä Helsingin yliopiston hevosharrastajat Troijan Hevonen, jota on itseasiassa kiittäminen siitä, että ylipäänsä päädyin Primukselle ratsastamaan. Tavoitteena oli tällä kertaa pysyä selässä ja sehän onnistui. Estekorkeus huimat 50cm ja ratsuna tietysti Forella. Nollarata, toiseksi hitain aika, mutta hyvä mieli.

Lauantaina ja keskiviikkona hummailin vuokraheppani kanssa yrittäen keksiä meille enemmän tekemistä. Kun tosiaan ensi kertaa kiipesin neidin selkään, ei meininki ollut oikein mistään kotoisin. Niinpä olemme lähinnä vaan ratsastelleet askellajit läpi ilman kummoisempia kommervenkkejä, mutta nyt kun paketti alkaa olla kasassa, alkoi tulla sellainen tunne, että hevosparalla taitaa olla tylsää. Tavallaan yllättävää, miten nopeasti ollaan päästy yhteisymmärrykseen tekemisistä. Siitä tunteesta, etten osaa mitään ja hevosta ottaa pahemman kerran pannuun kuskin heiluminen ollaan jo tultu siihen, että voidaan työstää asioita, toistaa ja parantaa. Toki mittakaava on edelleen aika alhaista tasoa, mutta onpahan kehitystä kuitenkin! Takatalvi-etukevät-sääilmiö sai minut maneeseihin tottuneen kermaperseen jopa ulos kokeilemaan meidän (minun) rajoja, kun kenttä oli saanut uuden lumikerroksen ja tuntui aika hyvältä. Jännän äärellä oltiin (olin), mutta voi sitä iloa ja itseluottamuksen kasvua, kun hommat rullaa!

Videolla lyhyt pätkä tämänhetkisestä meiningistä. Olin jo suhteellisen tyytyväinen (lue: en aivan järkyttynyt) aikaisempaan näkemääni videopätkään, mutta kun sitä vertaa tähän, niin eihän sitä kehtaa julkaista :D   Lienee kuitenkin hyödyllistä kuvailla ja vertailla, miten meidän meno etenee.

Videointi on kyllä brutaalia, viime viikkoista challenge-aamutuntia käytiin kuvaamassa ja eihän sitä voinut katsoa. Joko heiluu ylä- tai alakroppa ihan miten sattuu, ja omiin silmiin ainakin sattuu. Kääk!