tiistai 4. maaliskuuta 2014

Uusi ratsu & uusi haaste

Eilen kenraaliharjoitus esteillä ennen perjantain rataharjoituksia. Huono kenraali, hyvä suoritus, joohan? Rymisteltiin Henrietta Fordin aka Fortsun kanssa menemään aika tyylittömästi, mutta tamma pelasti huonon kuskin mukisematta, murunen kun on! Tehtävät menivät eestaas pituussuunnassa sukkuloiden, jolloin hevonen oli joka lähestymisellä menossa eri esteelle kuin oli tarkoitus. Ohjaustehosteet oli pois päältä, yhteinen suunta löytyi liki joka esteelle hieman myöhässä ja pomput olivat sitten vähän mitä olivat. Mutta perjantaina voin sitten yllättyä iloisesti, jos muistan pitää tempon yllä. Katsotaan...

Aamutunnilla Hanna oli tuuramassa Englantiin suuntaavaa Kikkaa, mutta ei hätää, kuri oli vähintäänkin yhtä napakka. Aloitin nyt uuden pc-pätkän Kamun kanssa. Kamu on varsinainen hissukka, jolla olen mennyt tasan kerran aikaisemmin, joskus syksyllä Primuksella aloitettuani (ei kommentoitavaa). Ensimmäinen ajatus kun Kikka ehdotti minulle Kamua oli aikamoinen "EÄH, eeh, öh". Mutta pitäisihän se ammattilaisia uskoa, koska meillähän meni aika hienosti!

Tehtiin alkuun pitkään istuntaharjoituksia: rullattiin selkää, nosteltiin jalkoja ja aseteltiin kädet. Istuinluut löytyivät, jalka ei puristanut. Siitä sitten raviin, rennosti ja letkeästi. Ulkopohje ei oikein toiminut ja kolistelin maneesin laitoja, kunnes tajusin ottaa raipan ulkokäteen. Ei sitä tarvinnut edes käyttää, joten ehkä ongelma olikin vain omassa pääkopassani?

Ai, otetaanko me kuva vai?


Sain hevosesta hyvin liikettä irti ja nätisti istuminen onnistui yllättävän hyvin. Vaikka Kamulla on suhteellisen iso liike, se on melko tasainen, joten ravissakin meni ihan ok. Tämä on minulle aika kova paikka, koska en osaa istua harjoitusravissa. En sitten yhtään. Alaselän jousto on minun keholleni aivan vieras asia. Niinpä Hannan mielikuvaharjoitukset siitä, miten hevosen liikkeen tulisi kulkea meidän läpi ovat onnen omiaan minulle. Olla mukana liikkeessä, ei sen päällä, vaan osa sitä.
Kaukana kauniista tässä ollaan, mutta hyvä alku anyway.

Laukannostoja tehtiin itsenäisesti molempiin suuntiin. Hieman tahmeasti nousi, mikä toikin mieleeni sen Kamun, jonka olen mielessäni muistanut, joka ei viitsisi oikein pistää töppöstä toisen eteen. Tässäkin sai taas kiittää itseään: jos heilahtaa eteen, liike tyssää siihen. Oman asennon hienosäädöllä saatiinkin jo kelpo laukkaa ja antaessani hevosen liikkua kun se kerran oli halukas, Hanna kommentoi, että "ei sitten yhtään lujempaa". En usko, että tuon hevosen kanssa pääsee usein moista sanomaan ja olin intopiukeana!

Kaikkiaan meno ei varmaan ollut mitenkään hienoa, mutta itselle jäi totaalinen voittajafiilis. Ja taas kerran sai todeta sen, että ennakkoluulot ja asenteet romukoppaan hevosten kanssa, aina!
Lisäksi sain monta yleistä ahaa-elämystä, sillä paikat olivat hieman kipeinä eilisestä salitreenistä ja hevosen selässä tunsin sitten selkästi mihin kohtiin omassa kropassa mikäkin suoritettu tehtävä otti. Yllättävän hauska tunne, auttoi hahmottamaan oman kehon käyttöä ratsastaessa!

Me so cute

Tunnin jälkeen minut kohtasi viimeisin challengeni. Ostin nimittäin ensimmäiset aikuisikäni ratsastussaappaat. Käytetyt, omalle kukkarolle sopivat, omalle läskipohkeelle vähemmän sopivat,
tosi kivat nahkasaappaat, joista vetoketju meni paria senttiä vaille kiinni. Koska olen turhamainen, tavaraa rakastava ja haaliva akkahenkilö, en kuitenkaan voinut vastustaa niitä.
Mutta näinpä haastan itseni: Primuksen kesä-cupissa minulla on nuo saappaat jalassa, viimeistään!

Oottakkee, mää tuun!


Nyt lähtee läskit! Terppa!


2 kommenttia:

  1. Tsemppiä pohkeiden kavennukseen! nimim. -25kg, pohkeista lähti tasan 0cm...

    VastaaPoista
  2. Eikä :o
    Onneksi on aina viimeisenä oljenkortena suutari, mutta yritetään nyt ensin!

    VastaaPoista