Ekkua olen tähän mennessä saanut vain ihailla kentän reunalta miettien, miten kivalta se näyttääkään, ja nyt pääsin tuuraamani kuskin varjolla itse kyytiin. Hii!
 | |||
| Kuva: Anna de Torres |
Olen huomannut itsessäni tarpeetonta epävarmuutta uusien hevosten kanssa. Ensin tunnustelen miten hevonen liikkuu, kokeilen hyvin varovasti tuntumaa, reaktiota pohkeeseen ja sitten jään sinne tunnustelu-tasolle, sen sijaan, että oikeasti ratsastaisin. Näin taisi käydä Ekun kanssa pahemman kerran, vaikka tunti menikin oikein kivasti. Olinpa vain tällä kertaa etuoikeutettu näkemään kuvia itsestäni ratsailla ja auttakoon armias mikä pisto sieluuni iskikään!
Sain ennen tuntia vinkit, että Ekku ei ole helpoin ratsastettava ja jää helposti vähän tyhjäksi toisesta ohjasta, että ei saa jäädä vetämään. Näinpä ratkaisin asian naurettavan pitkällä ohjalla, joka ei kyllä vetänyt, mutta ei tehnyt mitään muutakaan. Ekku kulki kivasti ja rennosti, mutta kun Lotta moitti, että hevosella on silmät puoliummessa ja se nukahtaa kohta, tajusin vasta, että on sillä rentoudellakin oltava rajansa. Tavallaan jäin vähän liikaa fiilistelemään ratsuni letkeyttä, joka oli fiilispohjana tosi hyvä ja mukava.
Väistöjä tehtiin muutama oikein hyvä. Niitä kun on tullut tässä toistettua, niin alan hiljalleen löytämään sen fiiliksen, miltä hyvä väistö tuntuu, enkä tarvitse peiliä tietääkseni miten liikutaan. Siirymiset menivät myös kivasti, tehtiin yksi täsmällinen laukannostokin.
Nyt pitäisi vaan löytää jostain aimo annos rohkeutta ja päättäväisyyttä, että uskaltaisi uudenkin hevosen selkään mennessä ratsastaa, eikä vain körötellä. Vaikka sitten menisikin vähän mönkään, ainakin olisi yrittänyt ja tietäisi seuraavalla kerralla, miten ei kannata tehdä.
Ekku oli kyllä tyyppinä hirmu liikkis, muistutti sopivasti ensimmäistä hoitohevostani ("elämäni hevosta") Ripaa, joka oli samantyyppinen, iso ja lempeä hömelö.
Jos kaikki menee hyvin, tässä keväällä tapahtuu muutenkin uutta hevosrintamalla. Intoa täynnä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti