Rakkautta ensi ratsastuksella

Kävin maanantaina vierailulla ratsastuskoulu Ponikoululla. Koskaan ennen paikkaa näkemättä eksyin paikalle, heittäydyin turistiksi ja veivasin ihmeen nopeasti ratsuni kuntoon. Prigi-tamma oli ensisilmäyksellä aika ihana, siro ja kaunis, niin ystävällisellä ilmeellä. Ajattelin olla asennoitumatta tuntiin mitenkään, etten alkaisi jännittää tai yliyrittämään, kun hevonen, paikka ja opettaja olivat minulle tuntemattomat.

Kuinkas sitten ollakaan, heti alkukäynneissä tuli se tunne, että nyt löytyi täydellisyys. Hevonen oli herkkä, reagoi painoapuihin, mutta ei kuitenkaan mennyt yliherkän hötkylän puolelle. Siinäpä sitten ratsastin, tai lähinnä pyrin olemaan hiljaa ja pitämään kädet paikoillaan. Tunnin puolessavälissä oli pakko todeta opettajalle, että on niin hieno hevonen alla, että voisi itkeä.
Tehtiin loivia kaaria, siirtymisiä ja ympyrätyöskentelyä siirtymisillä ja volteilla. Kaikki toimi!

Ratsastettiin ulkona ja kenttä nyt ei tällä kelillä ollut parhaassa kunnossa, joten meno oli melko varovaista. Itse olen sellainen kermapylly-maneesiprinsessa, että kokemusta erilaisista alustoista ei liikaa ole, joten pohja hieman jännitti. Totesinkin, että kentän ollessa sula tulen kyllä tuon hevosen takia käymään yksityistunnilla. Hurmaannuin täysin!

Mikä mupelo :)

Tästä riemusta ja onnistumisen ilosta (tuskin tuokaan hevonen mikään automaatti on) voimaantuneena hyppäsin nyt aamulla taas tutun Forellan kyytiin. Alkutunti meni mukavasti, sen verran mitä peileistä itseäni katselin, on oma asento kyllä parantunut huisin paljon! Jalat pysyvät melko hiljaa, varpaat osoittavat eteen, kevennän enemmän ylöspäin ja kyynärpäissä säilyy ihan kiva kulma, vaikka se välillä valahtaakin, mutta parannusta silti. Väistöt eivät sujuneet nyt oikein mallikkaasti, kun Mymmeli tarjosi niitä omatoimisesti ja yritin sitten puolestani suoristaa, ja mentiin siinä jos millä mutkalla, kun toinen yritti tomerasti väistää kuten kuului, ja kuski ei tiennyt mihin suuntaan nyt mentäisiin, kun jotain korjaustoimenpiteitä pitäisi tehdä.

Kikka hermostui meille ja saatiin vähän sapiskaa. Sen jälkeen Forella löysi jalat alleen ihan uudella tavalla ja lopputunnin sain tehdä mitä vain, yhteys toimi moitteetta. Sain myös hyvän ahaa-elämyksen ulko-ohjan tuesta, jota olen kyllä pitänyt tasaisena tähänkin asti, mutta vängännyt samalla sisältä hieman liikaa. Asetus saa siis olla jatkossa pienempi ja sisäohja saa myös myödätä reilummin. Sisäpohje ja ulko-ohja täytyisi saada siis vähän jykevämmäksi yksiköksi.

Lopputunnista Mymskis myötäsi ja pehmeni hieman, imeskeli kuolainta ja tuntui oikein hyvältä. Siinäkin eräänlainen ahaa-elämys, ollaan oikealla tiellä rentoa työskentelymoodia kohden. Ei tässä ratsastuksessa mitään erityistä kehumista ollut, mutta verrattuna challengen alkuun, ero on huomattava! Mikä fiilis!

Nyt vähän pelottaa, jos tässä vaihdetaan hevosia seuraaviksi viikoiksi. Vaikka aluksi väitin muuta, en ehkä haluaisikaan vaihtaa Mymmeliä kehenkään muuhun <3