Erävoitto!

Eilen aloitettiin puomitreenit tulevia esterataharjoituksia silmälläpitäen.
Menossa mukana tuttuun tapaan haihatteleva kuski ja super-Forella. Heti alkutunnista oli aika hyvä fiilis, mentiin pätkiä kevyessä istunnassa ja ravailtiin puomeja suoralla. Mymskis oli rento ja letkeä, eikä tehnyt kuin yhden loikan toisella maneesinpuoliskolla vastaantulevista hevosista. Tämä pelko on ollut ilmassa jonkun aikaa, mutta ainakin me ollaan selvitty melko hienosti viimeaikoina!

Varsinaiset harjoitukset oli laukata esin yhden puomin ja lopulta puomikasan muodostaman "esteen" yli hyppäämättä, sekä kolmen laukkapuomin "rata". Itse olin taas aivan väärällä asenteella liikenteessä, myötäsin aivan liikaa ja yritin olla häiritsemättä hevosta, jolloin jätin sen ns. yksin tehtävissä, ja noh, kohellustahan se oli. Tiet eivät olleet suoria tai tarkkoja, opettajalla taisi hieman verenpaineet nousta ja itse vaan ihmettelin. Onhan tässä ollut hyppeylyiden kanssa taukoa, mutta puomeista/esteistä huolimatta pitäisi muista ratsastaa!

Eipä siinä. Kaikesta sähläämisestä huolimatta sain henkilökohtaisen tavoitteeni toteutettua: Forella myötäsi. Siinä kun muutama teki tehtävää kerrallaan, saivat muut kävellä, ja itsenäinen ympyrätyöskentely loksautti meillä jotain kohdalleen. Sain ulko-ohjan pidettyä tuella, sisältä myödättyä sopivasti ja naks. Siinähän sitten lopputunnin fiilistelin hevosta, jonka takajalat olivat todella alla, jonka laukannostoissa tuntui voima takaa, ja unohdin kaiken muun :D

Mietin, onkohan estesatulalla jotain tekemistä asian kanssa. Pääsen estepenkissä istumaan paremmin lähelle hevosta ja saan lyhyellä jalustimella enemmän tasaisuutta ja voimaa pohkeeseen, jolloin jalan käyttö paranee. Mene ja tiedä, onnellinen olin ja hihkuen lähdin kotiin. Mahdottomasta oli tullut totta!

Aamutunnille kipitin tietysti samaa riemua täynnä, todetakseni eilisillan taian kadonneen. Näinhän se aina menee. Väistöt sujuivat taas superhienosti, mutta muuten meni hieman tahmeasti. Tahti ei ollut kuulemma riittävän skarppi, tehtiin muutamia laukannostoja ja siirtymisiä itsenäisesti ja nostot lähtivät melko kompuroiden. Lisäksi Mymmeli otti pariin otteeseen herneen nenään liian lähelle tulevista kanssaratsukoista, mitä ei aamutunneilla ole tähän mennessä kertaakaan tapahtunut, kun meillä on koko maneesi käytössä. Siinä vähän itsellä meni pakka sekaisin.

Loppuraveissa nousi kuitenkin taas hymy korviin, kun Kikka kehotti meitä ravaamaan aivan pitkällä ohjalla ja tekemään lopulta siirtymisen käyntiin pelkällä istunnalla. Forella on niin luotettava ja rehti hevonen, että kyllä sillä ravaa ilman ohjaa, huoletta. Kaikille tämä ei ilmeisesti ole niin helppoa, joten lopussa kyllä kiitos seisoi. Ihana huomata, että edistyy. Hevonen ei viljele kohteliaisuuksia tai tee palveluksia, se on ihan omasta touhusta kiinni, mitä saa aikaan. Ja hiljalleen aletaan saadakin jotain aikaan. Voittajafiilis!