Nyt tapahtuu hevosrintamalla siihen malliin, että tuli ajankohtaiseksi aloittaa uusi blogi puhtaalta pöydältä. Jatkossa turinoitani voi lukea osoitteessa:
http://borrowed-freedom.blogspot.fi/
Seuratkaa toki jatkossakin :)
perjantai 7. marraskuuta 2014
lauantai 1. marraskuuta 2014
Kisatreeniä
Tänään koittavat innolla odotetut Halloween-kisat Ponikoululla.
Barbie Girl on valmiina hurmaamaan, Supergirl & Comet odottavat huomista debyyttiään esteillä (kavaletteja jos nyt kehtaa esteiksi kutsua). Mielenkiinnolla odotan miten saan Zetan ratsastettua kotikisoissa, kun ulkopuoliset kisat kesällä olivat aikamoisia pohjanoteerauksia, molempien jännittämisen takia.
Treenit ainakin ovat menneet tosi kivasti, rata sujuu hienosti yhtä ravilisäystä lukuunottamatta. Miten vaikeaa se lisääminen voi olla keventämättä?! Siinä missä istunta on koko ajan vakaampi, ei reippaampi ravi toimi ollenkaan. Kaikki jousto häviää kropasta ja hevonen jännittyy tietysti samalla. Tiedämme siis mitä sopii pienissä pätkissä harjoitella tulevaisuudessa. Loputtomiin.
Ensi viikolla pidettävät yliopiston hevoskerhon kisat tulevat myös olemaan seikkailu Zetan kanssa. Sirpa oli onnistunut tarhassa telomaan jalkansa ja on nyt koppilevossa :( Suunnaton harmi, viimeinen ratsastus Sirpalla meni nimittäin niin upeasti, että olin tulossa supertammani voimin voittamaan koko luokan! Ei auta itkut markkinoilla, tätähän tämä hevosten kanssa toisinaan on.
Rata on sentään sama HeC:1 minkä tänäänkin menen, joten kuviot pitäisi olla hallussa.
Muutenkin olen ollut suhteellisen tyytyväinen viime aikojen ratsastuksiini. Olen päässyt jyvälle jostain perusratsastukseni kanssa, vaikka käynnistymisvaikeuksia joka kerta onkin.
Katsotaan miten illalla ja huomenissa käy!
Barbie Girl on valmiina hurmaamaan, Supergirl & Comet odottavat huomista debyyttiään esteillä (kavaletteja jos nyt kehtaa esteiksi kutsua). Mielenkiinnolla odotan miten saan Zetan ratsastettua kotikisoissa, kun ulkopuoliset kisat kesällä olivat aikamoisia pohjanoteerauksia, molempien jännittämisen takia.
Treenit ainakin ovat menneet tosi kivasti, rata sujuu hienosti yhtä ravilisäystä lukuunottamatta. Miten vaikeaa se lisääminen voi olla keventämättä?! Siinä missä istunta on koko ajan vakaampi, ei reippaampi ravi toimi ollenkaan. Kaikki jousto häviää kropasta ja hevonen jännittyy tietysti samalla. Tiedämme siis mitä sopii pienissä pätkissä harjoitella tulevaisuudessa. Loputtomiin.
Ensi viikolla pidettävät yliopiston hevoskerhon kisat tulevat myös olemaan seikkailu Zetan kanssa. Sirpa oli onnistunut tarhassa telomaan jalkansa ja on nyt koppilevossa :( Suunnaton harmi, viimeinen ratsastus Sirpalla meni nimittäin niin upeasti, että olin tulossa supertammani voimin voittamaan koko luokan! Ei auta itkut markkinoilla, tätähän tämä hevosten kanssa toisinaan on.
Rata on sentään sama HeC:1 minkä tänäänkin menen, joten kuviot pitäisi olla hallussa.
Muutenkin olen ollut suhteellisen tyytyväinen viime aikojen ratsastuksiini. Olen päässyt jyvälle jostain perusratsastukseni kanssa, vaikka käynnistymisvaikeuksia joka kerta onkin.
Katsotaan miten illalla ja huomenissa käy!
maanantai 20. lokakuuta 2014
Ratsastusta vai ratsastelua?
Ratsastan nykyään, taas, enimmäkseen yksin. Parhaimmassa tapauksessa olen vielä ainoa ihminen tallilla, ettei kukaan edes vahingossa voi nähdä köröttelyäni. Niinpä sitä helposti luistaa hommista, nimenomaan köröttelee vaan. Ja sitten voidaankin taas ihmetellä, miksei kehitystä tapahdu.
Keväällä olin niin kovin onneton kun tuntui, etten opi enkä osaa mitään, vaikka teoriassa tiedän mitä pitäisi tehdä toisin. Nyt olen aina välillä saanut huomata, että ne keväällä vaivanneet seikat alkavat hälvetä. Kehitys on todella pientä ja hidasta, mutta sitä tapahtuu!
Sirpa oli aloittaessani ihan hörhelö tuuliviiri, nyt ollaan toisinaan jo ihan ratsukko. Välillä on ollut niin hyvä fiilis, että uskalsin ilmoittautua Sirpsakalla yliopiston hevoskerhon järjestämiin rataharjoituksiin Primukselle. Ja vielä kouluun sekä esteille!
Helpot luokat ja suuret paineet, mutta eteenpäin on menty, siitä ei ole epäselvyyttä. Sirpan kanssa huomaan sen joka kerta, että aloitan ratsastuksen hyvin löperösti. Tavallaan alkuverryttely saakin olla rentoa hölkkää, mutta kun sen muistaisi sitten jättää siihen verkkaan... Viime viikolla ratsastelin menemään, tein vähän jotain, kunnes metsästä kuului joku rapsahdus ja Sirpa jäi pälyilemään pusikkoon. Vasta tässä vaiheessa havahduin laittamaan jalan kiinni, ottamaan ohjaa paremmin tuntumalle ja käyttämään asetusta. Ja kas kehveliä, hevonen reagoi, alkoi kuunnella ihan eri tavalla ja pyöristyi. Ja siihenhän sitä pyritään, ainakin jos muistetaan.
Kuitenkin alan huomata, että osaan kyllä, kunhan teen töitä ja yritän. Sen mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on joskus vaan niin vaikeaa, koska kukaan ei ole komentamassa.
Keväällä olin niin kovin onneton kun tuntui, etten opi enkä osaa mitään, vaikka teoriassa tiedän mitä pitäisi tehdä toisin. Nyt olen aina välillä saanut huomata, että ne keväällä vaivanneet seikat alkavat hälvetä. Kehitys on todella pientä ja hidasta, mutta sitä tapahtuu!
 |
| Super-kaunis ja super-opettavainen Sirpa. |
Sirpa oli aloittaessani ihan hörhelö tuuliviiri, nyt ollaan toisinaan jo ihan ratsukko. Välillä on ollut niin hyvä fiilis, että uskalsin ilmoittautua Sirpsakalla yliopiston hevoskerhon järjestämiin rataharjoituksiin Primukselle. Ja vielä kouluun sekä esteille!
Helpot luokat ja suuret paineet, mutta eteenpäin on menty, siitä ei ole epäselvyyttä. Sirpan kanssa huomaan sen joka kerta, että aloitan ratsastuksen hyvin löperösti. Tavallaan alkuverryttely saakin olla rentoa hölkkää, mutta kun sen muistaisi sitten jättää siihen verkkaan... Viime viikolla ratsastelin menemään, tein vähän jotain, kunnes metsästä kuului joku rapsahdus ja Sirpa jäi pälyilemään pusikkoon. Vasta tässä vaiheessa havahduin laittamaan jalan kiinni, ottamaan ohjaa paremmin tuntumalle ja käyttämään asetusta. Ja kas kehveliä, hevonen reagoi, alkoi kuunnella ihan eri tavalla ja pyöristyi. Ja siihenhän sitä pyritään, ainakin jos muistetaan.
Kuitenkin alan huomata, että osaan kyllä, kunhan teen töitä ja yritän. Sen mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on joskus vaan niin vaikeaa, koska kukaan ei ole komentamassa.
 |
| Eteen, ylös vai joka suuntaan?! |
Zeta on taas opettanut minua huomaamattani niin paljon tänä kesänä ja syksynä! Herra kun näkee mörköjä tai saa sätkyjä välillä miten sattuu, on siellä selässä pakko vähän skarpata, oli joku sitten katsomassa tai ei. Viime viikolla havahduin hänenkin kanssaan siihen, että vaikka alussa tuntuisikin siltä, että kannattaisi ehkä vaan hypätä alas ja viedä turvallisuuden nimissä hevonen takaisin talliin, niin minähän pärjään kun vaan alan ratsastaa !
Ajatustyö tässä on ehkä suurimmassa roolissa. Että miettii aina mitä on tekemässä, muistuttaa itseään jatkuvasti siitä, ettei jää vaan seilaamaan ja uskaltaa käyttää niitä apuja, niin reilusti kuin tarve vaatii.
Ajatustyö tässä on ehkä suurimmassa roolissa. Että miettii aina mitä on tekemässä, muistuttaa itseään jatkuvasti siitä, ettei jää vaan seilaamaan ja uskaltaa käyttää niitä apuja, niin reilusti kuin tarve vaatii.
Hyviä uudempia esimerkkikuvia tai videoita ei valitettavasti ole tähän hätään esitellä, kun en ole saanut houkuteltua kuvaajaa hetkeen mukaani, mutta ilokseni olen saanut huomata, että parannusta on tapahtunut koko istunnan kanssa. Istun hiljempaa ja tiiviimmin, vaikken edelleenkään hyvin, niin paremmin kuitenkin! Käsivarsi on alkanut löytää oikeaa paikkaansa, kulma pysyy kyynerpäässä ja käsi ei heilu kevennyksen mukana ylös-alas. Jalkakin heiluu vähemmän keventäessä, joka voi johtua siitä, että olen yrittänyt saada kevennystäni kevennettyä, liikettä lähtemään enemmän lantiosta eteen, kuin koko kropasta ylös. Pientä viilausta, jolla alkaa olla aika huomattavia vaikutuksia.
Salaa (ja toisinaan ääneenkin) iloitsen siitä, että opin hiljalleen ratsastelun sijaan ratsastamaan. Edes osan tunnista, vaikka itsenäisesti menisinkin. Hetkittäisestä epätoivosta ja tuskasta huolimatta, aivan superia!
 |
| PS. Halloween-pukuratsastuskisat lähestyy! Hihii! |
torstai 9. lokakuuta 2014
60 ja rapiat
Primuksella pidettiin koulurataharjoitukset 19.9. Olin ilmoittautunut ponien sekaan harrasteluokan kouluohjelmaan ja ratsuksi sain toivomani Kamun.
Saavuin tallille kaikessa rauhassa, aloin laittelemaan kanssakisaajan hevosen tukkaa kuosiin ja askartelin hissukseen, kunnes tajusin, että ihan omakin ratsu pitäisi varmaan varustaa. Kamalalla kiireellä sutaisin Kamulille töttöröt päähän, leteiksi niitä ei kehtaa edes kutsua, ja taistelin omat hiukseni jotenkin siisteiksi. Luojan kiitos apukäsiä oli saatavilla, kun verryttelyyn piti olla jo menossa kun etsin vielä satulavyötä!
Otsatukka jäi auki, joka on minusta kouluradalla melkoinen perisynti, ellei kyse ole jonkun luokan tukkajumalasta, mutta nyt ei auttanut itkut markkinoilla. Itselläni ei suinkaan ollut nutturaa, joka on kouluratojen perinsynti numero 2, mutta sillä nyt oli vielä vähemmän väliä tässä kohtaa.
Koulutuuppauksen kruunasi Kamun estesatula, koulupenkin ollessa korjattavana.
Tästä huolimatta, tai ehkä siitä johtuen, keskityin olennaiseen eli ratsastukseen, joka menikin aika hyvin. Verryttely kuten ratakin oli aika hidasta ja energiatonta, mutta täsmällistä ja tasaista.
Lopputuloksena oli 60,63% ja oikein hyvä mieli. Pistesijoista ei tarvinnut superjunnujen joukossa edes haaveilla, mutta henkilökohtaisesti voitto tuli kotiin!
Saavuin tallille kaikessa rauhassa, aloin laittelemaan kanssakisaajan hevosen tukkaa kuosiin ja askartelin hissukseen, kunnes tajusin, että ihan omakin ratsu pitäisi varmaan varustaa. Kamalalla kiireellä sutaisin Kamulille töttöröt päähän, leteiksi niitä ei kehtaa edes kutsua, ja taistelin omat hiukseni jotenkin siisteiksi. Luojan kiitos apukäsiä oli saatavilla, kun verryttelyyn piti olla jo menossa kun etsin vielä satulavyötä!
 |
| kuva: Fia Teijonsalo |
Otsatukka jäi auki, joka on minusta kouluradalla melkoinen perisynti, ellei kyse ole jonkun luokan tukkajumalasta, mutta nyt ei auttanut itkut markkinoilla. Itselläni ei suinkaan ollut nutturaa, joka on kouluratojen perinsynti numero 2, mutta sillä nyt oli vielä vähemmän väliä tässä kohtaa.
Koulutuuppauksen kruunasi Kamun estesatula, koulupenkin ollessa korjattavana.
 |
| kuva: Fia Teijonsalo |
Tästä huolimatta, tai ehkä siitä johtuen, keskityin olennaiseen eli ratsastukseen, joka menikin aika hyvin. Verryttely kuten ratakin oli aika hidasta ja energiatonta, mutta täsmällistä ja tasaista.
Lopputuloksena oli 60,63% ja oikein hyvä mieli. Pistesijoista ei tarvinnut superjunnujen joukossa edes haaveilla, mutta henkilökohtaisesti voitto tuli kotiin!
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Luulot pois
Me kaikki varmaan tiedämme ne todella hienot, istunnalle tavattoman herkät ja kuumat hevoset, joiden kanssa saattaa joskus mennä sormi suuhun. Sitä kun jää helposti pidättelemään ja huomaa roikkuvansa ohjassa, vauhdin senkun kiihtyessä.
Niin. Ajatelkaapa tämä hieno, istunnalle tavattoman herkkä hevonen, joka juoksemisen sijaan pistääkin liinat kiinni, kun ratsastaja on yhtään epätasapainossa. Tällaisen kokemuksen pääsin menneellä viikolla kokemaan ja johan sai taas nöyrtyä.
Pääsin kokeilemaan vuokrahevoseni Sirpan "pikkuveljeä" Sepeä, joka vei todellakin kaikki kuvitelmat, että olen oppinut paljon paremmaksi ratsastajaksi syksyn mittaan.
Itsekseni ratsastellessa en edes jaksanut aloittaa suurta taistelua, vaan päätin hevosta kiusalta säästääkseni antaa olla. Kun sain edes suhteellisen rentoa ravia aikaan muutaman kierroksen kiitin ja kumarsin.
Kokemus oli kuitenkin aivan tavattoman opettavainen. Käyntiväistöissä, joissa sentään kykenen istumaan aivan hiljaa ja käyttämään selkeitä, pieniä apuja, sain huomata miten herkkä ja sinällään helppo hevonen allani oli. Mutta oman kehon hallinta on kuitenkin sen verran puutteellista, että virheasennot selvästi häiritsivät ratsuani ja moottori ei käynnistynyt ollenkaan.
Sain myös hyvän muistutuksen siitä, miten ihania ne hitaatkin tuntihevoset ovat, koska kuitenkin kestävät ratsastajiltaan niin paljon, eivätkä lakkaa yrittämästä. Eipä tarvitse vähään aikaan paheksua yhtään laiskanpulskeaa pollea, ne tekevät todella arvokasta työtä!
Niin. Ajatelkaapa tämä hieno, istunnalle tavattoman herkkä hevonen, joka juoksemisen sijaan pistääkin liinat kiinni, kun ratsastaja on yhtään epätasapainossa. Tällaisen kokemuksen pääsin menneellä viikolla kokemaan ja johan sai taas nöyrtyä.
Pääsin kokeilemaan vuokrahevoseni Sirpan "pikkuveljeä" Sepeä, joka vei todellakin kaikki kuvitelmat, että olen oppinut paljon paremmaksi ratsastajaksi syksyn mittaan.
Itsekseni ratsastellessa en edes jaksanut aloittaa suurta taistelua, vaan päätin hevosta kiusalta säästääkseni antaa olla. Kun sain edes suhteellisen rentoa ravia aikaan muutaman kierroksen kiitin ja kumarsin.
Kokemus oli kuitenkin aivan tavattoman opettavainen. Käyntiväistöissä, joissa sentään kykenen istumaan aivan hiljaa ja käyttämään selkeitä, pieniä apuja, sain huomata miten herkkä ja sinällään helppo hevonen allani oli. Mutta oman kehon hallinta on kuitenkin sen verran puutteellista, että virheasennot selvästi häiritsivät ratsuani ja moottori ei käynnistynyt ollenkaan.
Sain myös hyvän muistutuksen siitä, miten ihania ne hitaatkin tuntihevoset ovat, koska kuitenkin kestävät ratsastajiltaan niin paljon, eivätkä lakkaa yrittämästä. Eipä tarvitse vähään aikaan paheksua yhtään laiskanpulskeaa pollea, ne tekevät todella arvokasta työtä!
 |
| Söpöliini vei tädiltä luulot! |
perjantai 19. syyskuuta 2014
Kisahuminaa
Tippumisen aiheuttamasta henkisestä ja fyysisestä kolauksesta toipuminen taisi viedä hetken.
Ratsastin muutaman viikon todella varovaisesti, jopa löysästi. Hiljalleen alkaa kuitenkin jokin kuri palata tekemisiin ja tehokkaat opetustunnit ovat olleet varsin antoisia!
Työkiireiden keskellä en ole päässyt läheskään niin usein tunneille kun haluaisin, mutta nuo vuokrahevoset pitävät sentään huolen siitä, ettei kaikki aivan unohdu. Samalla jaksavat ahkerasti muistuttaa, että saisin edelleen ratsastaa enemmän jalalla ja toki vähemmän kädellä. Treeniä treeniä!
5.9 pidettiin taas esterataharjoitukset Primuksella. Tuttuun tapaan ratsunani toimi Forella, tuo luottotamma numero 1. Olin ilmoittautunut ponityttöjen sekaan 40cm luokkaan ja nyt täytyy kyllä sanoa, että minunkin pupupöksyn makuun esteet olivat naurettavan pieniä.
Verryttelyssä Forella oli hirmu tahmea ja itse kun en ole tamman selässä sitten kesäkisojen käynyt, en saanut säätöjä kohdilleen ollenkaan. Radalle mentiin kuitenkin perinteisen rauhallisin mielin. Arvosteluna meillä oli tyyliarvostelu, joten rata oli varmaan tarkoituksella suunniteltu sen mukaan, muutamine pitkine teineen. Tässäpä minun kompastuskiveni, lähdin ensimmäisen esteen jälkeen väärälle reitille...
Pieni ylimääräinen mutkittelu ei menoa varsinaisesti haitannut, mitä nyt saatiin arvosteluun tästä miinusta. Esteiden pieni koko tuntui aiheuttavan sen, ettei Formulani ottanut tekemistä kovin tosissaan, kun olisi ravaamallakin päässyt puomeista yli. Koko rata oli siis aikamoista tervassa tarpomista ja sain puskea tammaa loppuun asti.
Arvostelun mukaan kaivataan enemmän vauhtia ja tempoa paremman radan aikaansaamiseksi, sekä minun osaltani enemmän painoa jalustimille. Selvä nakki ja samaa mieltä olen!
Samalla mietin, että niin ihanaa kun Forellan kanssa onkin ollut harjoitella hyppäämistä ja päästä siitä pelonsekaisesta estekauhusta eroon, nyt voisi olla aika kokeilla muitakin hevosia esteillä, kentiespä vauhdikkaampiakin kavereita.
Nähtäväksi jää, ensi viikosta eteenpäin meillä joka tapauksessa on estetunteja tiedossa!
Ratsastin muutaman viikon todella varovaisesti, jopa löysästi. Hiljalleen alkaa kuitenkin jokin kuri palata tekemisiin ja tehokkaat opetustunnit ovat olleet varsin antoisia!
Työkiireiden keskellä en ole päässyt läheskään niin usein tunneille kun haluaisin, mutta nuo vuokrahevoset pitävät sentään huolen siitä, ettei kaikki aivan unohdu. Samalla jaksavat ahkerasti muistuttaa, että saisin edelleen ratsastaa enemmän jalalla ja toki vähemmän kädellä. Treeniä treeniä!
5.9 pidettiin taas esterataharjoitukset Primuksella. Tuttuun tapaan ratsunani toimi Forella, tuo luottotamma numero 1. Olin ilmoittautunut ponityttöjen sekaan 40cm luokkaan ja nyt täytyy kyllä sanoa, että minunkin pupupöksyn makuun esteet olivat naurettavan pieniä.
 | ||
| kuvat kaikki (c) Aliisa Mäkinen |
 | |
| Eri suuntiin menossa? |
Arvostelun mukaan kaivataan enemmän vauhtia ja tempoa paremman radan aikaansaamiseksi, sekä minun osaltani enemmän painoa jalustimille. Selvä nakki ja samaa mieltä olen!
Samalla mietin, että niin ihanaa kun Forellan kanssa onkin ollut harjoitella hyppäämistä ja päästä siitä pelonsekaisesta estekauhusta eroon, nyt voisi olla aika kokeilla muitakin hevosia esteillä, kentiespä vauhdikkaampiakin kavereita.
Nähtäväksi jää, ensi viikosta eteenpäin meillä joka tapauksessa on estetunteja tiedossa!
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Kirjaimellinen pohjakosketus
Ylväs kisatoverini Zeta ja minä suuntasimme taas kisakentille, tällä kertaa Gobbackaan suorittamaan C-merkin kouluohjelmaa. Rata on aika kiva, joten olin hyvillä mielin liikenteessä. Korvakorut oli värikoodattu satulahuovan kanttinauhaan ja menestys oli melkolailla taattu!
Verryttely oli maneesissa, joka lienee Zetalle hieman vieras ympäristö, kun kotoa maneesia ei tosiaan löydy. Erilaiset ulkopuolelta kantautuvat äänet ja maneesin seinille kasatut puomit ja esteenosat olivat varsin jännittäviä. Ensimmäisen laukannoston yhteydessä tulikin hieno pukkisarja, jonka päätteeksi löysin itseni maneesin pohjasta. Luojan kiitos hyvin pehmustettu takalistoni otti tärskyn pehmeästi vastaan ja kypärään verhoiltu puinen pääni loput. Hevonen jäi niille sijoilleen tuijottamaan minua, että "mitä sä nyt siellä teet?!" ja hyppäsin välittömästi takaisin selkään.
Ratsastus oli kuitenkin melko varovaista tämän jälkeen, kun yritin olla suututtamatta herkkäsieluista kisakumppaniani, joka toki otti muutamat rykärit jatkaessamme. Rata ratsastettiin ulkona, joka oli meille aika hyvä. Hissuttelu kuitenkin näkyi pisteissä ja lopputuloksena saatiin 52,2%.
Tiet olivat osittain hyvät, osittain eivät. Laukannostot olivat hyvät, mutta ympyröillä tuli taas pientä oikuttelua, joka tietysti söi pisteitä kiitettävästi. Tyytyväinen voin kuitenkin olla, sillä paperissa ei lukenut kertaakaan "jännittyy", joka on voitto itsessään.
Illalla oli pakko todeta, että pään saama täräys taisi olla aikamoinen, kun särky alkoi yltyä. Aivotärähdyshän se sieltä tuli. Saatan toistaa itseäni, mutta kökkö olkoon miten typerä harrastus hevoset ovat: Yhtä tuskaa, fyysistä ja henkistä, mutta lopettaakaan ei vaan voi :D
Mia Kainulaisen valmennukseen siis kävi taas tiemme ja pyysin täsmäapua meidän laukkaympyröillä kiukutteluun. Ongelmana kun on ollut se, että Zeta lähtee seilaamaan ympyrällä ulos ja korjatessani saan hevosen kimpaantumaan. Tehtiinkin voltteja kaikissa askellajeissa ja homma alkoi sujua. Lopuksi sain Zetan ratsastettua rehellisesti oikeinpäin ja olin NIIN tyytyväinen. Ai että!
Tykkään niin suunnattomasti noista tunneista, kun joka kerta saa jonkun ahaa-elämyksen ja oivalluksen mukaansa! Kerta kerralta vähän parempaa, josko pidemmällä aikavälillä tapahtuisi jo merkittävää edistystä! En malta odottaa!
Verryttely oli maneesissa, joka lienee Zetalle hieman vieras ympäristö, kun kotoa maneesia ei tosiaan löydy. Erilaiset ulkopuolelta kantautuvat äänet ja maneesin seinille kasatut puomit ja esteenosat olivat varsin jännittäviä. Ensimmäisen laukannoston yhteydessä tulikin hieno pukkisarja, jonka päätteeksi löysin itseni maneesin pohjasta. Luojan kiitos hyvin pehmustettu takalistoni otti tärskyn pehmeästi vastaan ja kypärään verhoiltu puinen pääni loput. Hevonen jäi niille sijoilleen tuijottamaan minua, että "mitä sä nyt siellä teet?!" ja hyppäsin välittömästi takaisin selkään.
Ratsastus oli kuitenkin melko varovaista tämän jälkeen, kun yritin olla suututtamatta herkkäsieluista kisakumppaniani, joka toki otti muutamat rykärit jatkaessamme. Rata ratsastettiin ulkona, joka oli meille aika hyvä. Hissuttelu kuitenkin näkyi pisteissä ja lopputuloksena saatiin 52,2%.
Tiet olivat osittain hyvät, osittain eivät. Laukannostot olivat hyvät, mutta ympyröillä tuli taas pientä oikuttelua, joka tietysti söi pisteitä kiitettävästi. Tyytyväinen voin kuitenkin olla, sillä paperissa ei lukenut kertaakaan "jännittyy", joka on voitto itsessään.
 | ||
| Vielä jaksoi hymyilyttää |
Illalla oli pakko todeta, että pään saama täräys taisi olla aikamoinen, kun särky alkoi yltyä. Aivotärähdyshän se sieltä tuli. Saatan toistaa itseäni, mutta kökkö olkoon miten typerä harrastus hevoset ovat: Yhtä tuskaa, fyysistä ja henkistä, mutta lopettaakaan ei vaan voi :D
Mia Kainulaisen valmennukseen siis kävi taas tiemme ja pyysin täsmäapua meidän laukkaympyröillä kiukutteluun. Ongelmana kun on ollut se, että Zeta lähtee seilaamaan ympyrällä ulos ja korjatessani saan hevosen kimpaantumaan. Tehtiinkin voltteja kaikissa askellajeissa ja homma alkoi sujua. Lopuksi sain Zetan ratsastettua rehellisesti oikeinpäin ja olin NIIN tyytyväinen. Ai että!
Tykkään niin suunnattomasti noista tunneista, kun joka kerta saa jonkun ahaa-elämyksen ja oivalluksen mukaansa! Kerta kerralta vähän parempaa, josko pidemmällä aikavälillä tapahtuisi jo merkittävää edistystä! En malta odottaa!
Tilaa:
Kommentit (Atom)