Kirjaimellinen pohjakosketus

Ylväs kisatoverini Zeta ja minä suuntasimme taas kisakentille, tällä kertaa Gobbackaan suorittamaan C-merkin kouluohjelmaa. Rata on aika kiva, joten olin hyvillä mielin liikenteessä. Korvakorut oli värikoodattu satulahuovan kanttinauhaan ja menestys oli melkolailla taattu!

Verryttely oli maneesissa, joka lienee Zetalle hieman vieras ympäristö, kun kotoa maneesia ei tosiaan löydy. Erilaiset ulkopuolelta kantautuvat äänet ja maneesin seinille kasatut puomit ja esteenosat olivat varsin jännittäviä. Ensimmäisen laukannoston yhteydessä tulikin hieno pukkisarja, jonka päätteeksi löysin itseni maneesin pohjasta. Luojan kiitos hyvin pehmustettu takalistoni otti tärskyn pehmeästi vastaan ja kypärään verhoiltu puinen pääni loput. Hevonen jäi niille sijoilleen tuijottamaan minua, että "mitä sä nyt siellä teet?!" ja hyppäsin välittömästi takaisin selkään.

Ratsastus oli kuitenkin melko varovaista tämän jälkeen, kun yritin olla suututtamatta herkkäsieluista kisakumppaniani, joka toki otti muutamat rykärit jatkaessamme. Rata ratsastettiin ulkona, joka oli meille aika hyvä. Hissuttelu kuitenkin näkyi pisteissä ja lopputuloksena saatiin 52,2%. 
Tiet olivat osittain hyvät, osittain eivät. Laukannostot olivat hyvät, mutta ympyröillä tuli taas pientä oikuttelua, joka tietysti söi pisteitä kiitettävästi. Tyytyväinen voin kuitenkin olla, sillä paperissa ei lukenut kertaakaan "jännittyy", joka on voitto itsessään.

Vielä jaksoi hymyilyttää

Illalla oli pakko todeta, että pään saama täräys taisi olla aikamoinen, kun särky alkoi yltyä. Aivotärähdyshän se sieltä tuli. Saatan toistaa itseäni, mutta kökkö olkoon miten typerä harrastus hevoset ovat: Yhtä tuskaa, fyysistä ja henkistä, mutta lopettaakaan ei vaan voi :D

Mia Kainulaisen valmennukseen siis kävi taas tiemme ja pyysin täsmäapua meidän laukkaympyröillä kiukutteluun. Ongelmana kun on ollut se, että Zeta lähtee seilaamaan ympyrällä ulos ja korjatessani saan hevosen kimpaantumaan. Tehtiinkin voltteja kaikissa askellajeissa ja homma alkoi sujua. Lopuksi sain Zetan ratsastettua rehellisesti oikeinpäin ja olin NIIN tyytyväinen. Ai että!

Tykkään niin suunnattomasti noista tunneista, kun joka kerta saa jonkun ahaa-elämyksen ja oivalluksen mukaansa! Kerta kerralta vähän parempaa, josko pidemmällä aikavälillä tapahtuisi jo merkittävää edistystä! En malta odottaa!

Huimaa kehitystä

Kun alkuvuonna aloitin vuokrahevoseni Sirpan kanssa, en tosiaan tiennyt tuleeko taipaleemme olemaan kovin pitkä. Olin itse melkoisen hukassa superherkän hevosen kanssa, joka reagoi kaikkeen mitä tein, tahallaan ja tahattomasti. Ja niin taisi olla hevonenkin hämmentynyt, kun selässä kävi joku, joka ei ollutkaan ihan hiljaa, antoi epäselviä apuja ja oli muutenkin hieman epäluotettava.

Meidän meno ei ollut ratsastusta nähnytkään. Milloin tamma juoksi alta pois tai suoranaisesti kuskasi minua, milloin tanssittiin ihan omia kuvioita. Laukat eivät nousseet sitten niin millään, ja ihmeen sattuessa istuminen oli hankalaa. Kaikki mahdolliset äänet aiheuttivat jotain sätkyjä ja loikkia.
 Muutenkin käsitellessä tamma luimi ja oli koko ajan hieman epäileväinen mitä teen. Tarhasta hakiessa hän näytti siltä, että saisin ystävällisesti poistua ja muutenkin testaili minkä kerkesi. Ja minähän annoin testailla, taputtelin ja arkailin.

Sitä fantastisempaa onkin tämän kesän meininki ollut! Tuossa taannoin uskalsin ensimmäistä kertaa istua harjoitusravissa alas, enkä vaan yrittänyt, vaan ihan oikeasti istuin. Pikkutamman korvat heiluivat hetken edestakaisin, kunnes asettuivat ja tästä sain varmuuden, että onnistuin olemaan häiritsemättä hevosta. VOITTO! Laukannostot ovat alkaneet olla nostoja, eivätkä epätoivoista räpiköimistä, joka lopulta kulmassa kaatuu laukan puolelle ja leviää kohta kiitoraviin.

Koska olen löytänyt jostain hämmentävää rohkeutta ja itseluottamusta, uskalsin elokuun alussa hypätä Sirpan selkään ensimmäistä kertaa ilman satulaa. En edes muista milloin olisin viimeksi moista hulluttelua harrastanut ja p*skajäykkänä roikuin hevosen harjassa ja teputtelin ympäri kenttää. Pari hassua ravipätkää ja kiitti mulle riitti. Tästä ensikokeilusta ylpeänä toistin tempun taannoin kun oli kameramies mukana ja heittäydyin vallan villiksi - kokeilin laukata! Ja voi apua miten olikin hauskaa!

Eihän tässä mitään ihmeellistä sinällään ole, mutta puolisen vuotta sitten pystyin tuskin antamaan tälle hevoselle välikäynnissä pitkää ohjaa, kun alkoi jou zumba-rumba, ja tässä me nyt sitten mentiin hyvillä mielin. Korvat töttöröllä, hymyissä suin. Enkä tosiaan olisi uskonut tämän tapahtuvan!

Ja koska tässä oltiin vasta hurjastelun 1.tasolla, pistettiin minun ja Sirpan yhteistyö oikeaan tulikokeeseen: Estetunnille hops! Itsehän en ole kesäkuisen Primus cupin jälkeen ylittänyt edes puomia, tällä hevosella en edes sitä. Jännitys oli jotakuin tapissaan, koska en muutenkaan ole hypännyt vuosiin muilla kuin Primuksen Forellalla, luottohevosten ykkösellä.

Sirpan omistajan napakassa syynissä ei auttanut piipittää, ja hyvä niin! Sillä mehän mentiin, eikä edes aivan avuttomasti. Sirpalla on kiva, iso hyppy. Itse olin taas kerran hieman hukassa, että minkä verran pitää ratsastaa, minkä verran myödätä, minkä verran odottaa... Puomit kolahteli, mutta lopulta sain minäkin juonen päästä kiinni ja voi miten hyvä fiilis tulikaan! Minä ja se pikkuheppa, joka jallitti minua vielä hetki sitten 6-0, tehtiin hyvää yhteistyötä ja hypättiin ensimmäisellä kokeilulla isompaa, mitä olen koskaan aikaisemmin hypännyt. Jee!

Tässä vielä todistusaineistoa siitä, että ihmeiden aika ei tosiaankaan ole ohi. Paras pikkuheppa <3

Hellettä ja hevosia

Heinäkuu on ollut aikamoista hellettä ja elokuu näyttää jatkuvan vielä samaan malliin. Sinällään toki ihanaa saada oikeat kesäkelit, mutta olisihan niistä mukava nauttia enemmän muualla kuin töissä sisätiloissa. Tallilla kuumat kelit ovat osoittautuneet hieman tuskallisiksi, kun hevoset ovat hiestä märkiä jo ennen kuin on edes alkuun päästy, ratsastajasta nyt puhumattakaan!

Itse olen yrittänyt ajoittaa ratsastukseni aamuille tai illoille, mutta lämpötila on sittenkin parhaimmillaan, vaiko pahimmillaan +27 heti aamusta ja vielä kahdeksalta illalla. Hikihän ei itsessään haittaa, mutta vetää puoleensa paarmoja, jotka taas haittaavat niin hevosia kuin minuakin.

 

Zeta on ainakin sellainen herkkäsieluinen herra, että häntä ötökät ahdistavat vallan kovasti. Muutaman kerran korvahupun unohtaneena sen kyllä huomasi erityisen selvästi. Itsekin varsin herkkäihoisena saan paarmanpuremista oikein kauniit allergiset reaktiot, jotka sopivat hyvin yhteen huonosti ruskettuvan kalkkilaivan kapteeni-lookkini kanssa. Mutta mitäs sitä ei sietäisi, kun hevosista on kyse?

Hyviä uutisia hevosrintamalta muuten: treenit Zetan kanssa jatkuvat. Kisakesä ei ollutkaan vielä tässä ja jatkamme itsemme/toistemme nöyryyttämistä. Ainakin kunnes saamme jonkun onnistumisen, jos se vain minusta on kiinni! Jee!

Lisäksi Primuksen syyskausi lähti iloisesti käyntiin challenge-kurssilla. Sain hakea tuntumaa kerran Fellinen kanssa ja loput tunneista minua viihdytti Leo Lentokone. Sama hevonen, joka viime kaudella osoittautui liian isoksi palaksi itselleni, kulki nyt melkoisen kivasti. Parannettavaa toki olisi vaikka kuinka, mutta rennot pätkät valoivat uskoa ja soivat hyvää mieltä!

Kuvituskuvina heinäkuun viimeisen, varsinaisen Zeta-kerran kuvia. Kokeiltiin kankia ja alku oli tuskaisinta tuskaa, kun hevonen oli jännittynyt kuin rautakanki ja liikkui yksinomaan ylös, ei yhtään eteen. Eipä auttanut kuin nakata ohjat pois kädestä ja ratsastaa eteen-eteen-eteen, kunnes liike alkoi suuntautua hiljalleen eteenpäin ja meininki rentoutua. Loppua kohden meidän puuhastelu oli vallan ratsastukseksi kutsuttavaa toimintaa ja mieliala melkoisen korkea!